Oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

A haki muutosta eläkelaitoksen päätökseen, jolla hänen hakemuksensa kuntoutustuen jatkamisesta hylättiin. A vaati kuntoutustuen jatkamista.

TELK muutti eläkelaitoksen päätöstä siten, että A:lla on 31.8.2012 jälkeen oikeus osatyökyvyttömyyseläkkeeseen. TELK hylkäsi valituksen enemmälti.

TELK totesi, että työkyvyn määritelmä ei A:n tapauksessa ole ammatillinen. A:n työkykyä ei siten arvioida yksin hänen nykyiseen työhönsä, vaan kaikkiin niihin työtehtäviin, joita häneltä voidaan kohtuudella edellyttää.

A on 55-vuotias ja koulutukseltaan asentaja-koneistaja. Hän on toiminut metallialan töissä, viimeksi levyseppä-hitsaajana konepajaolosuhteissa. A on saanut kesäkuussa 2011 alkaneen työkyvyttömyyden perusteella kuntoutustukea 1.6.–31.8.2012. 

A:lle on tehty oikean olkapään jännevamman vuoksi leikkaustoimenpide. Käteen on jäänyt oireita, kuten rasituskestävyyden alentumaa ja liikealan rajoittumista. Olkapään kuvantamistutkimuksessa on todettu löydöksenä olka-solisluunivelen rappeumaa ja mahdollisesti pieni jännerepeämä. Olkapään uutta leikkaushoitoa on pidetty mahdollisena, mutta tarkempaa tietoa asiasta ei ole esitetty. Vasemman käden etusormen sirkkelivammasta ei ole enää kuvattu aiheutuvan oleellisia työkyvyn rajoitteita.

A:lla on olkapäävaivoja, jotka heikentävät hänen työkykyään yläraajojen hyvää toimintakykyä edellyttäviin tehtäviin. Asiassa tähän asti saatujen selvitysten perusteella A:n työkyvyn ei voida kuitenkaan arvioida heikentyneen täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin enää elokuun 2012 jälkeen, koska A:lta voidaan oireistaan huolimatta edellyttää vielä osa-aikaista työskentelyä hänen terveydentilalleen sopivissa töissä. A:lla on oikeus osatyökyvyttömyyseläkkeeseen 1.9.2012 lukien.

Vakuutusoikeus ei muuttanut TELK:n päätöstä.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelaki 35 § 1 ja 2 mom., Yrittäjän eläkelaki 32 § 1 ja 2 mom.