Wencel Asuinpaikka Kahdenvälinen sosiaaliturvasopimus Primaarioikeus

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Tapauksessa oli kysymys Wencelin oikeudesta puolalaiseen vanhuuseläkkeeseen, samaan aikaan kun hän sai Saksasta leskeneläkettä. Lisäksi kysymys oli Wencelin asuinpaikan määräytymisestä. Wencel oli Puolan kansalainen, joka oli vuodesta 1954 alkaen ollut merkittynä puolalaiseen väestörekisteriin. Wencelin aviopuoliso asettui vuonna 1975 asumaan ja työskentelemään Saksaan. Wencel sai oleskeluluvan Saksan vuonna 1984 ja hänellä oli myös Saksan rekistereihin merkitty asuinpaikka Saksassa. Wencel vietti vapaa-aikaansa miehensä luona Saksassa, mutta ei koskaan työskennellyt siellä vaan työskenteli Puolassa vuosina 1984-1990 miniänsä luona lastenhoitajana ja hänestä maksettiin Puolaan vakuutusmaksuja. Näiden vakuutusmaksujen perusteella ZUS myönsi hänelle Puolasta vanhuuseläkkeen vuonna 1990.

Aviomies kuoli 2008 ja Wencelille alettiin maksaa Saksasta leskeneläkettä, joka maksetaan mm. siksi, että henkilön katsotaan asuvan vakinaisesti Saksassa. Miehen kuoleman jälkeen Wencel on kuitenkin asunut poikansa, miniänsä ja lastenlasten kanssa Puolassa. ZUS sai tietää vuonna 2009, että asuinpaikaksi on ilmoitettu sekä Saksa että Puola. Wencel vahvisti ZUS:ille asuvansa Saksassa, mutta viettävänsä kaikki vapaa- ja lomapäivänsä Puolassa. Jälkikäteen ilmeni, että Wencel oli tehnyt ilmoituksen asuinpaikastaan Saksassa ZUS:n virkailijoiden painostamana, eikä se vastannut todellisuutta.

ZUS lakkautti vanhuuseläkkeen 26.11.2009 ja vaati myös 23.12.2009 tehdyllä päätöksellä Wenceliä palauttamaan kolmelta edeltävältä vuodelta perusteettomasti saamansa eläkkeen. Ratkaisu perustui Saksan ja Puolan väliseen sosiaaliturvasopimukseen, jonka mukaan koko eläkkeen maksaa vain henkilön asuinmaan laitos (ottaen huomioon toisen osapuolen vakuutuskaudet) ja eläkettä maksetaan vain niin kauan kuin henkilö asuu tämän valtion alueella. ZUS katsoi Wencelin asuneen vakituisesti Saksassa vuodesta 1975 lukien, joten hänellä ei ollut oikeutta eläkkeeseen Puolasta. Wencel valitti päätöksistä ja katsoi, että häneltä ei voida evätä eläkettä sillä perusteella, että hänellä on kaksi asuinpaikkaa.

Tuomioistuin totesi, että asetuksia sovelletaan Puolassa vasta 1.5.2004 lukien. Wencelille oli myönnetty eläke Puolasta vuonna 1990, mutta päätökset joissa tämä oikeus kumottiin, oli tehty vuonna 2009 eli asetuksen ajallisen sovellettavuuden aikana. Tuomioistuin totesi myös, että vaikka asetusta sovelletaan lähtökohtaisesti tulevaisuuteen nähden, sitä voidaan kuitenkin soveltaa aiemmin voimassa olleen lainsäädännön aikana syntyneiden tilanteiden tulevaisuudessa ilmeneviin vaikutuksiin. Näin ollen asetusta sovelletaan siltä osin kuin ennen sen voimaan tuloa tehdyt kahden väliset sopimukset eivät estä sen soveltamista. Kahdenvälisen sopimuksen soveltaminen ei voi kuitenkaan olla ristiriidassa asetuksen taustalla olevien periaatteiden kanssa ja unionin oikeus on sovellettavissa kaikissa niissä tilanteissa, jotka eivät kuulu sopimuksen soveltamisalaan ja myös silloin kun sopimuksen määräykset ovat ristiriidassa asetuksen periaatteiden kanssa. Tuomioistuin totesi, että kun asetuksen 1408/71 taustalla on henkilöiden vapaan liikkuvuuden rajoitusten poistaminen jäsenvaltioiden välillä, ja koska Wencel oli käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, Saksan ja Puolan välinen sopimus saattaa olla tällaisessa tilanteessa asetuksen periaatteiden vastainen.

Asetuksen artikla 10 takaa mahdollisuuden saada sosiaaliturvaetuuksia toimivaltaiselta valtiolta, vaikka vakuutettu asuu toisessa valtiossa. Siihen, voiko henkilöllä olla tämän artiklan soveltamisen kannalta, kaksi pätevää asuinpaikkaa, ei asetus suoraan anna vastausta. Tuomioistuin kuitenkin toteaa, että tarkoituksena on varmistaa se, että henkilöt eivät jää ilman sosiaaliturvaa sovellettavan lainsäädännön puitteissa ja että he ovat vain yhden jäsenvaltion lainsäädännön piirissä kerrallaan. Näin ollen ei voida hyväksyä sitä, että henkilöllä olisi samanaikaisesti useita asuinpaikkoja eri jäsenvaltioissa asetusta sovellettaessa.

Tuomioistuin myös viittaa asumisen määrittelyyn aiemmassa oikeuskäytännössä (elinetujen keskus) sekä siihen että oikeuskäytännöstä kehitetty luettelo tekijöistä, jotka otetaan huomioon asuinpaikkaa määritettäessä, on kodifioitu asetuksen 987/2009 artiklaan 11.

Etuuksien päällekkäisyyden osalta tuomioistuin totesi, että asetuksen artikla 12.1 ei anna oikeutta useisiin samanlaisiin etuuksiin yhden ja saman vakuutuskauden perusteella. Wencelin saamat eläkkeet eivät kuitenkaan ole samanlaisia, koska ne eivät perustuneet saman henkilön vakuutuskausiin (leskeneläke Saksasta puolison vakuutuskausiin ja vanhuuseläke Puolasta omiin vakuutuskausiin). Näin ollen asetus ei ole esteenä sille, että eläkkeen määrä voi pienentyä sillä perusteella, että hän saa toista (erilaista) etuutta toisesta jäsenvaltiosta ottaen huomioon asetuksen artiklan 46 a.3.d. mukaiset rajoitukset. Wencelin tilanteessa puolalaista vanhuuseläkettä ei siis voida lakkauttaa taannehtivasti saksalaisen leskeneläkkeen perusteella, mutta sitä voidaan kuitenkin alentaa saksalaisen etuuden määrällä Puolan kansallisen lainsäädännön perusteella, jos tällainen säännös on olemassa.

Tuomioistuin toteaa myös, että tulkinta asetuksen 1408/71:n soveltamisesta ei rajoita ratkaisua, joka mahdollisesti johtuu primaarioikeuden säännöksistä. Vaikka kansallinen toimenpide voi olla johdetun oikeuden (1408/71) mukainen, siitä ei välttämättä seuraa se, että toimenpidettä ei tulisi arvioida perussopimuksen määräysten perusteella. Tuomioistuimen mukaan asiassa on selvää, että Wencelin tilanne kuuluu SEUT 45 artiklan (työntekijöiden vapaa liikkuvuus) soveltamisalaan. Koska artiklan 45 soveltaminen on selvää, ei tuomioistuin katso tarpeelliseksi lausua SEUT 20.2 ja 21 artikloista (yleinen liikkumisvapaus).

Artiklassa 45 pannaan täytäntöön perusperiaate, jonka mukaan unionin toimintaan sisältyy henkilöiden vapaan liikkuvuuden rajoitusten poistaminen jäsenvaltioiden väliltä. Näin ollen unionin oikeus on esteenä sellaisille kansallisille toimenpiteille, jotka voiva haitata sitä, että unionin kansalaiset käyttävät perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia, vaikka niitä sovellettaisiin ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. Tämän tyyppiset kansalliset toimenpiteet voidaan hyväksyä vain edellyttäen, että niillä on yleisen edun mukainen tavoite ja ne ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Tuomioistuin jätti kansallisen tuomioistuimen arvioitavaksi täyttyvätkö nämä edellytykset.

Alkuperäinen tuomio

Lainkohdat

SEUT 20 artikla 2 kohta SEUT 21 artikla Asetus 1408/71