Vanhuuseläke - Eläkkeen määrä - Varhennusvähennys - Tasa-arvo - EU-oikeus

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Suomen Pankin palveluksessa olleilla naispuolisilla viranhaltijoilla on tietyin edellytyksin ollut 55 vuoden vanhuuseläkeikä. Niin sanotun eläkeikien tasa-arvoistamisen myötä myös vastaavassa asemassa olleet miespuoliset Suomen Pankin viranhaltijat ovat saaneet oikeuden valita 60 vuoden vanhuuseläkeiän asemesta 55 vuoden vanhuuseläkeiän. Kyseessä olevassa asiassa vakuutusoikeus katsoi, että miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi Suomen Pankin palveluksesta 55-vuotiaana vanhuuseläkkeelle jääneelle miespuoliselle viranhaltijalle A:lle tuli laskea 31.12.2004 saakka kertyneen palvelusajan osalta niin sanottu loppuvapaakirja siten, kuin se laskettaisiin, jos hänen henkilökohtainen eläkeikänsä olisi 55 vuotta. Suomen Pankin eläkelaitos määrättiin tämän vuoksi laskemaan uudelleen A:n vanhuuseläkkeen määrä 31.12.2004 edeltäneeltä palvelusajalta ansaitun eläkkeen osalta. Vakuutusoikeus katsoi, että Euroopan unionin lainsäädäntöön liittyvä samapalkkaisuuden periaate ei Suomen osalta kuitenkaan koske 1.1.1994 edeltäviä työskentelykausia. Näin ollen eläkelaitos oli voinut tehdä A:n vanhuuseläkkeeseen varhennusvähennyksen, joka kohdistui 1.1.1994 edeltäneeltä palvelusajalta kertyneeseen eläkkeeseen. Tältä osin A:n valitus hylättiin.

Esitiedot

Suomen Pankin miespuolinen viranhaltija A oli täyttänyt 55 vuotta ja eronnut Suomen Pankin palveluksesta sanotun iän saavuttamiskuukautta seuranneen kuukauden alusta lukien. Suomen Pankin eläkelaitos (jäljempänä eläkelaitos) myönsi A:lle vanhuuseläkkeen tämän kuukauden alusta lukien.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki vakuutusoikeudelta muutosta eläkelaitoksen päätökseen ja vaati, että hänelle myönnetyn vanhuuseläkkeen määrä lasketaan uudelleen. A vaati, että hänet katsotaan oikeutetuksi 31.12.2004 mennessä ansaitulta eläkeajalta vähintään niin sanottuun takuueläkkeeseen, jonka määrää laskettaessa eläkesäännön voimaanpanomääräyksen 5 kohdan mukaiseen rajaprosenttiin sisältyy 1,5 prosenttiyksikön suuruinen lisäys kultakin ikävuodelta 55 - 63 eli yhteensä 12 prosenttiyksikön suuruinen lisäys.

A kertoi olleensa Suomen Pankin palveluksessa yhdenjaksoisesti yli 36 vuotta ennen kuin hän oli jäänyt eläkkeelle. Hän totesi olleensa niin sanotun vanhan karttumistakuun piirissä vuoden 2005 alkuun saakka. A katsoi, että vuoden 2005 alussa voimaantullut Suomen Pankin eläkesäännön muutos heikentää Suomen Pankin palveluksessa pitkään olleiden miesten eläkkeitä, jos he käyttävät oikeuttaan jäädä eläkkeelle tasa-arvoisesti samassa iässä kuin naispuoliset Suomen Pankin viranhaltijat.

A piti keinotekoisena eläkelaitoksen tulkintaa, jonka mukaan hänen henkilökohtainen eläkeikänsä on 60 vuotta, koska hän oli tosiasiassa valinnut henkilökohtaiseksi eläkeiäkseen 55 vuotta. A korosti, että hänen kanssaan vastaavan työhistorian omaavan naispuolisen Suomen Pankin viranhaltijan eläkeikä on myös eläkelaitoksen mielestä 55 vuotta. A totesi, että niin sanottua rajaprosenttia on hänen tapauksessaan lisätty 4,5 prosenttiyksiköllä, mutta jos hän olisi nainen, samalla kaavalla laskettuun prosenttilukuun lisättäisiin 12 prosenttiyksikköä. A:n mukaan naispuolisen Suomen Pankin viranhaltijan takuueläkkeen karttumisprosentti olisi tämän vuoksi noin 7,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin takuueläkkeen karttumisprosentti hänen tapauksessaan.

A katsoi, ettei Suomen Pankin eläkesäännön voimaanpanomääräyksistä ja niiden tulkinnoista päätettäessä ole noudatettu Euroopan yhteisöjen oikeutta, Suomen perustuslakia eikä kansallista tasa-arvolakia. Vuoden 2005 alussa voimaantulleista muutoksista aiheutunutta olennaista eläkeoikeuden heikennystä ei hänen mielestään olisi saanut toteuttaa ilman, että viranhaltijalle annetaan mahdollisuus valita 31.12.2004 saakka voimassa olleen karttumistakuun ja uuden karttumistakuun välillä. A vetosi myös siihen, että valtion eläkejärjestelmässä ammatilliset alhaiset vanhuuseläkeiät ovat sukupuolesta riippumatta samat. A katsoi, että 1.1.2005 voimaantulleissa Suomen Pankin eläkesäännön muutoksissa on sovellettu valtion eläkelakiin liittyvää ohjeistusta, joka ei sovellu Suomen Pankin perusteiltaan erilaiseen eläkeikäjärjestelmään.

Myöhemmin A täydensi muutoshakemustaan siten, että hän vaati valituksenalaisen päätöksen muuttamista myös eläkelaskelmasta ilmenevän varhennusvähennyksen osalta. A viittasi tältä osin vakuutusoikeuden 25.10.2005 asiassa dnro 7215/2003/3801 antamaan päätökseen ja vetosi siihen, että tasa-arvolautakunta oli vakuutusoikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa pitänyt 1.1.1994 edeltäneeltä ajalta ansaitun eläkkeen osalta tehtyä varhennusvähennystä sukupuolisyrjivänä ja oikeudenvastaisena. A katsoi, että vakuutusoikeuden tulee harkita uudelleen varhennusvähennyksen sukupuolisyrjivyys ottaen huomioon muun ohella Euroopan yhteisöjen komission esittämät kannanotot ja velvoittaa eläkelaitos tekemään hänelle uusi eläkelaskelma ilman varhennusvähennystä.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Suomen Pankin eläkelaitoksen päätöstä muutettiin ja eläkelaitos määrättiin laskemaan uudelleen A:n vanhuuseläkkeen määrä 31.12.2004 edeltäneeltä palvelusajalta ansaitun eläkkeen osalta. Eläkkeen määrää uudelleenlaskettaessa tulee tehdä 4,5 prosenttiyksikön suuruisen lisäyksen asemasta 12 prosenttiyksikön suuruinen lisäys rajaprosenttiin, josta on säädetty Suomen Pankin eläkesääntöön 19.8.2004 vahvistettujen muutosten voimaantulosäännöksen 5 momentissa. Valitus hylättiin enemmälti. Asia palautettiin eläkelaitokselle tästä päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Vakuutusoikeuden perustelut


Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 141 artiklan (aiemmin 119 artiklan) mukaan jokainen jäsenvaltio huolehtii sen periaatteen noudattamisesta, jonka mukaan miehille ja naisille maksetaan samasta tai samanarvoisesta työstä sama palkka. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on asiassa Barber (C-262/88) antamassaan päätöksessä ottanut kannan, jonka mukaan työsopimukseen perustuvat ammatillisen eläkejärjestelmän etuudet olivat silloisessa 119 artiklassa tarkoitettua palkkaa ja siten miesten ja naisten erilaiset eläkeiät olivat vastoin mainitussa artiklassa edellytettyä naisten ja miesten tasa-arvoisen palkkauksen periaatetta. Tuomioistuin katsoi, että tätä samapalkkaisuusperiaatetta oli sovellettava kyseessä olevan asian ratkaisupäivästä eli 19.5.1990 alkaen, mutta silloista 119 artiklaa ei sovelleta sitä edeltävältä työskentelykaudelta maksettaviin eläke-etuuksiin.

Euroopan unionin neuvosto on hyväksynyt 20.12.1996 miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä annetun direktiivin (86/378/ETY) 6 artiklan muutoksen direktiivillä 96/97/EY. Muutetun 6 artiklan mukaan kiellettyjä ovat muun muassa sukupuoleen perustuvat erilaiset eläkeiät. Viimeksi mainitun direktiivin liitteen mukaan direktiivin oli Suomen osalta käsitettävä kaikki etuudet, jotka on myönnetty 1.1.1994 jälkeisiltä työskentelykausilta siten, että eläke-etuudet määräytyivät samoin perustein riippumatta henkilön sukupuolesta.

Edellä mainittu direktiivi muutoksineen koskee myös Suomen Pankin 13.12.1966 vahvistetun eläkesäännön (jäljempänä eläkesääntö) mukaisia eläkkeitä, mutta kuten jo edellä on todettu, se koskee palvelusaikaa 1.1.1994 alkaen. Tämä ilmenee myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 12.9.2002 asiassa Niemi (C-351/00) antamasta tuomiosta. Sanotussa tuomiossa on todettu muun muassa, että periaate, jonka mukaan miesten ja naisten on saatava samaa palkkaa samasta työstä, on soveltunut Suomeen 1.1.1994 lähtien eikä sanottuun periaatteeseen voida vedota päivämäärää 1.1.1994 edeltäviin työskentelykausiin liittyvien eläke-etuuksien saamiseksi. Edellä esitetty huomioon ottaen Euroopan unionin lainsäädäntöön liittyvä samapalkkaisuuden periaate, joka kattaa myös sukupuolesta riippumattomat eläkeiät, ei Suomen osalta koske 1.1.1994 edeltäviä työskentelykausia.

Suomen lainsäädäntö saatettiin yksityisen sektorin eläkejärjestelyiden osalta vastaamaan edellä mainitun direktiivin muutosta lailla vapaaehtoisten eläkejärjestelyjen tasa-arvoistamisesta (1038/1997). Suomen Pankin eläkejärjestelmän osalta vastaava niin sanottu eläke-etujen tasa-arvoistaminen toteutettiin eläkesääntöön 17.6.1998 vahvistetulla muutoksella. Eläkesääntöön 3.5.1977 vahvistetun muutoksen voimaantulosäännöstä muutettiin tällöin siten, että 55 vuoden eläkeikää sovellettiin 1.1.1994 lukien ennen 3.5.1977 palvelukseen tulleiden toimisuhteisten naisten lisäksi myös ennen 3.5.1977 palvelukseen tulleisiin toimisuhteisiin miehiin. Eläkesääntöön 17.6.1998 vahvistetun muutoksen mukaan edunsaajalla on oikeus valita aikaisempaa säännöstä vastaava eläkeikä tai korkeampi eläkeikä, mutta miehen valitessa alemman eläkeiän, palvelusajan perusteella karttuneen eläkkeen määrää vähennetään ennen 1.1.1994 karttuneen palvelusajan osalta 0,33 prosenttia varhennettua kuukautta kohden.

Eläkesääntöön 19.8.2004 vahvistetun muutoksen voimaantulosäännöksen 8 momentin mukaan sellaisen 31 päivänä joulukuuta 2004 palveluksessa olevan edunsaajan, jonka vanhuuseläkeikä on ennen 3.5.1977 voimassa olleiden 3 §:n 1 momentin säännösten mukaan 55 vuotta tai ennen 1.1.1992 voimassa olleiden 3 §:n 1 momentin säännösten mukaan 60 vuotta taikka ennen 1.12.1993 voimassa olleiden 3 §:n 1 momentin säännösten mukaan 63 vuotta (henkilökohtainen eläkeikä), eläkkeen karttumisprosentti eläkesäännön mukaan eläkeajaksi luettavien palvelusten osalta on 31 päivänä joulukuuta 2004 vähintään se suhteellinen osuus 60 prosentista, joka saadaan verrattaessa edunsaajalla 31 päivään joulukuuta 2004 mennessä kertynyttä eläkesäännön mukaan eläkeajaksi luettavaa palvelusaikaa 30 vuoteen. Karttumisprosentti ei tällöin kuitenkaan voi ylittää 5 momentissa tarkoitettua rajaprosenttia. Sanotun voimaantulosäännöksen 5 momentin mukaan rajaprosentti määritetään kertomalla tavoitetasoprosentti 60 murtoluvulla, joka saadaan kaavasta, jossa päivinä laskettu aika edunsaajan 23 ikävuoden täyttämispäivästä vuoden 2004 loppuun jaetaan päivien lukumäärällä 14.400. Rajaprosenttiin lisätään 1,5 prosenttiyksikköä jokaista sellaista vuotta kohden, jolla edunsaajan henkilökohtainen eläkeikä alittaa 63 vuotta. Tällöin rajaprosentti voi kuitenkin olla enintään 60.

Aikaisempaa säännöstä vastaava vanhuuseläkeikä on A:n tapauksessa 60 vuotta, mutta A oli käyttänyt mahdollisuuttaan valita alempi eli 55 vuoden vanhuuseläkeikä.

A on jäänyt vanhuuseläkkeelle 55-vuotiaana, joten hänen vanhuuseläkkeensä määrää on eläkkeen varhentumisen johdosta vähennetty edellä kerrotulla tavalla. Koska sanottu vähennys on tehty ainoastaan 1.1.1994 edeltäneen palvelusajan osalta, vakuutusoikeus katsoo, ettei A:n eläke ole tältä osin määräytynyt vastoin Euroopan yhteisöjen oikeusjärjestelmässä noudatettavia periaatteita.

A on ollut Suomen Pankin palveluksessa 31 päivänä joulukuuta 2004. Näin ollen hänelle 31 päivään joulukuuta 2004 mennessä kertyneestä eläkesäännön mukaan eläkeajaksi luettavasta palvelusajasta lasketaan niin sanottu loppuvapaakirja eläkesääntöön 19.8.2004 vahvistetun muutoksen voimaantulosäännöksen 8 momentin mukaisesti.

A:n henkilökohtainen eläkeikä on 60 vuotta, joten hänen henkilökohtainen eläkeikänsä on alittanut 63 vuotta kolmella vuodella. Tällä perusteella eläkelaitos on laskiessaan A:lle edellä tarkoitettua loppuvapaakirjaa lisännyt eläkesääntöön 19.8.2004 vahvistetun muutoksen voimaantulosäännöksen 5 momentissa tarkoitettuun rajaprosenttiin saman momentin perusteella 1,5 prosenttiyksikköä kolmelta vuodelta eli yhteensä 4,5 prosenttiyksikköä.

A:n oikeusturvan kannalta asiassa on keskeistä ottaa huomioon se, kuinka sanottu loppuvapaakirja laskettaisiin, jos eläkkeensaaja olisi A:n kanssa vastaavassa tilanteessa oleva naispuolinen henkilö. Tällöin henkilökohtainen eläkeikä olisi 55 vuotta, joten se alittaisi 63 vuotta kahdeksalla vuodella. Näin ollen edellä tarkoitettuun rajaprosenttiin lisättäisiin 1,5 prosenttiyksikköä kahdeksalta vuodelta eli yhteensä 12 prosenttiyksikköä. Eläke-etuudet eivät siis sanotun loppuvapaakirjan laskemisen osalta määräydy eri sukupuolta oleville henkilöille samoin perustein, vaan sukupuolten eläkeikien erilaisuuden vuoksi naispuoliset henkilöt ovat tältä osin miespuolisia henkilöitä edullisemmassa asemassa.

Kuten aiemmin tämän päätöksen perusteluissa on todettu, Euroopan yhteisöjen oikeusjärjestelmässä edellytetään Suomen osalta kaikkien 1.1.1994 jälkeisiltä työskentelykausilta myönnettävien eläke-etuuksien määräytyvän samoin perustein henkilön sukupuolesta riippumatta. Edellä todettu loppuvapaakirjan laskentaan liittyvä miespuolisten ja naispuolisten henkilöiden eriarvoisuus vaikuttaa eläke-etuuksiin, jotka myönnetään 1.1.1994 jälkeisiltä työskentelykausilta. Näin ollen A:n eläke on loppuvapaakirjan laskennassa, siltä osin kuin laskenta on koskenut palvelusaikaa 1.1.1994 - 31.12.2004, määräytynyt Euroopan yhteisöjen oikeusjärjestelmässä noudatettavien periaatteiden vastaisesti.

Tasa-arvolautakunta on vakuutusoikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa katsonut, että A on valituksenalaisessa asiassa asetettu sekä rajaprosentin että varhennusvähennyksen soveltamisen osalta epäedullisempaan asemaan kuin hänen kanssaan vastaavassa tilanteessa oleva naispuolinen henkilö. Tasa-arvolautakunnan mukaan eläkelaitos ei ole esittänyt hyväksyttävää syytä sille, että A on asetettu sukupuolensa perusteella epäedullisempaan asemaan. Tasa-arvolainsäädännössä tarkoitettua hyväksyttävää syytä eriarvoiseen asemaan asettamiselle ei tasa-arvolautakunnan mukaan muodosta myöskään se, että A:n vaatimusten hyväksyminen johtaisi epätasa-arvoiseen tilanteeseen miespuolisten henkilöiden välillä. Tasa-arvolautakunta on lisäksi kiinnittänyt lausunnossaan huomiota siihen, että eläkkeensaaja tai ulkopuolinen henkilö ei pysty kohtuudella määrittämään, millä perusteilla A:lle myönnetyn eläkkeen eri osat on laskettu. Tasa-arvolautakunta on katsonut tämän vaarantavan samapalkkaisuuden tehokkaan valvonnan.

Vakuutusoikeus viittaa edellä selostettuihin Euroopan yhteisöjen oikeusjärjestelmässä noudatettaviin periaatteisiin sekä tasa-arvolautakunnan lausunnossa rajaprosentin määräytymisen osalta lausuttuun. Vakuutusoikeus katsoo, että miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi edellä tarkoitettu loppuvapaakirja on laskettava siten, kuin se laskettaisiin, jos A:n henkilökohtainen eläkeikä olisi 55 vuotta. Valituksenalaisen päätöksen muuttamiseen muilta osin ei A:n asiassa esittämistä seikoista huolimatta voida katsoa olevan aihetta.

Oikeusohjeet

Euroopan yhteisön perustamissopimus artikla 141 (aikaisemmin artikla 119)
Neuvoston direktiivi miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä (86/378/ETY) 6 artikla ja direktiiviin direktiivillä 96/97/EY tehdyn muutoksen liite

Suomen perustuslaki 6 § ja 15 §
Vakuutusoikeuslaki 16 §
Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 mom.

Suomen Pankin 13.12.1966 vahvistettu eläkesääntö 3 § 1 mom., sellaisena kuin se oli voimassa 2.5.1977 saakka
Suomen Pankin eläkesääntöön 3.5.1977 vahvistetun muutoksen voimaantulosäännös siihen 17.6.1998 vahvistettuine muutoksineen
Suomen Pankin eläkesääntöön 19.8.2004 vahvistetun muutoksen voimaantulosäännöksen 5 mom. ja 8 mom.

Osasto
3
Asian aikaisemmat vaiheet:
ETK40168

Lainkohdat

Suomen Pankin Eläkesääntö Suomen perustuslaki 6 § ja 15 § Vakuutusoikeuslaki 16 § Hallintolainkäyttölaki 74 § 1 mom.