Työeläke - Työkyvyttömyyseläke - Viivästyskorotus

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Vakuutusoikeuden 27.1.2000 antaman päätöksen mukaan A oli oikeutettu hakemaansa työkyvyttömyyseläkkeeseen jo 1.3.1988 alkaen. Kun vakuutusoikeus ei ollut lausunut viivästyskorotuksesta päätöksessään, viivästyskorotus tuli määrätä pääsäännön mukaisesti hakemuksesta lukien.

Esitiedot

A oli tehnyt työkyvyttömyyseläkehakemuksen 7.10.1988. A oli liittänyt hakemukseensa lääketieteellisen selvityksen terveydentilastaan. Eläkelaitos hylkäsi hakemuksen ja A:n oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen vuosilta 1988 - 1991 käsiteltiin useita kertoja eläkelautakunnassa ja vakuutusoikeudessa. Vakuutusoikeus hylkäsi muun muassa vuonna 1997 antamallaan päätöksellä A:n valituksen koskien työkyvyttömyyseläkkeen myöntämistä kyseiseltä ajalta. Vakuutusoikeus muutti kuitenkin 27.1.2000 antamallaan päätöksellä eläkelautakunnan 2.6.1999 antamaa päätöstä ja määräsi eläkelaitoksen suorittamaan A:lle työkyvyttömyyseläkettä osaeläkkeenä helmikuussa 1988 alkaneen työkyvyttömyyden johdosta 30.11.1991 saakka. Asia palautettiin eläkelaitokselle toimenpiteitä varten.

Eläkelaitoksen päätös viivästyskorotuksesta

Eläkelaitos antoi 19.9.2000 päätöksensä A:n oikeudesta niin sanottuun viivästyskorotukseen. Päätöksessään eläkelaitos totesi muun muassa, että työntekijäin eläkelain (TEL) 19 d §:n 1 momentin mukaan eläkelaitoksen velvollisuus maksaa viivästyskorkoa alkaa kolmen kuukauden kuluttua sen kalenterikuukauden päättymisestä, jona hakemus ja ensimmäinen lääkärinlausunto toimitettiin eläkelaitokselle. TEL 19 d §:n 2 momentin mukaan muutoksenhakuelin voi muutoksenhaun yhteydessä määrätä, että korotus lasketaan myöhemmästä ajankohdasta, jos eläkelaitos osoittaa muutoksenhaun aikana tapahtuneen oleellisen muutoksen eläkkeensaajan olosuhteissa.

Eläkelaitos totesi edelleen, että vakuutusoikeus ei ollut ennen päätöksensä antamista 27.1.2000 tiedustellut sen kantaa viivästyskorotukseen. Koska vakuutusoikeus oli kyseisellä päätöksellään muuttanut takautuvasti kantaansa A:n työkyvystä vuosina 1988-1991, sillä oli eläkelaitoksen näkemyksen mukaan yleisten prosessioikeudellisten oppien mukaan täytynyt olla käytettävissään jotain merkittävää uutta selvitystä, jonka perusteella tällainen ratkaisu on voitu tehdä. Eläkelaitos katsoi, että käsittelyaika viivästyskorotuksen määräytymisen osalta voi alkaa vasta 8.3.1999 eläkelaitokselle saapuneen oikaisuvaatimuksen esittämisestä. Muutoin viivästyskorotuksen määrä muodostuisi kohtuuttoman suureksi ottaen huomioon asiassa aiemmin annetut lainvoiman saaneet muutoksenhakuelinten ratkaisut.

A haki eläkelaitoksen päätökseen muutosta eläkelautakunnalta.

Eläkelautakunnan ratkaisu

Eläkelautakunta muutti eläkelaitoksen päätöstä siten, että eläkelaitos määrättiin maksamaan A:lle viivästyskorotusta takautuvasti maksettavan eläkkeen osalta hänen työkyvyttömyysasiassaan jättämän ensimmäisen eläkehakemuksen perusteella. Asia palautettiin eläkelaitokseen eläkelautakunnan päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Eläkelautakunnan perustelut

Vakuutusoikeus ei ole 27.1.2000 antamassaan päätöksessä soveltanut työntekijäin eläkelain 19 d §:n 2 momenttia, jonka mukaan muutoksenhakuaste voi muutoksenhaun yhteydessä määrätä, että korotus lasketaan myöhemmästä ajankohdasta, jos eläkelaitos osoittaa muutoksenhaun aikana tapahtuneen oleellisen muutoksen eläkkeensaajan olosuhteissa. Koska vakuutusoikeus näin ollen muuttaessaan A:n työkyvyttömyyden alkamisajankohtaa ei ole katsonut, että viivästyskorotus tulisi laskea normaalia myöhemmästä ajankohdasta, viivästyskorotus tulee laskea pääsäännön mukaisesti ensimmäisen työkyvyttömyysasiassa jätetyn eläkehakemuksen perusteella.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

Eläkelaitos haki muutosta eläkelautakunnan päätökseen ja vaati sen kumoamista ja viivästyskorotuksen määräämistä eläkelaitoksen 19.9.2000 annetun päätöksen mukaisesti.

Perusteluiksi eläkelaitos esitti seuraavaa:

Eläkelautakunta on 11.1.2001 antamassaan päätöksessä katsonut, että koska vakuutusoikeus ei ole 27.1.2000 antamassaan päätöksessä soveltanut työntekijäin eläkelain (TEL) 19 d §:n 2 momenttia, tulee viivästyskorotus määrätä ensimmäisen työkyvyttömyysasiassa jätetyn eläkehakemuksen mukaan.

Eläketurvakeskus (ETK) on 16.6.2000 antamassaan lausunnossaan todennut, viitaten ETK:n yleiskirjeeseen A 22/92, että jos eläkelaitoksen päätös sekä vastine muutoksenhakuelimelle ovat olleet hylkääviä ja muutoksenhakuelin myöntää eläkkeen, eikä ota kantaa viivästyskorotukseen, eläkelaitos voi itse harkita, mistä ajankohdasta käsittelyajan laskeminen alkaa. Eläkelaitoksen käsityksen mukaan eläkelaitoksella tulee olla oikeus määrätä viivästyskorotuksen määräytymisestä tämänkaltaisissa tilanteissa omalla päätöksellään aina silloin, kun muutoksenhakuelin ei ole lainkaan ottanut kantaa viivästyskorotuksen määräytymiseen.

Eläkelaitoksen käsityksen mukaan viivästyskorotuksen maksamisvelvollisuus tulisi nähdä eläkelaitokselle eräänlaisena "rangaistuksena" siitä, että se on käytettävissä olevien selvitysten perusteella päätynyt väärään ratkaisuun asiassa, eikä henkilö ole saanut hänelle kuuluvaa etuutta aiemmin omaan käyttöönsä. Eläkelaitoksen käsityksen mukaan viivästyskorotuksen maksamisvelvollisuutta arvioitaessa asiassa tulee ottaa huomioon myös mahdollisesti aiemmin annetut muutoksenhakuelinten ratkaisut.

Eläkelaitoksen näkemyksen mukaan vakuutusoikeudella on täytynyt olla yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaisesti jotain uutta selvitystä käytössään, kun se on 27.1.2000 antamallaan päätöksellä muuttanut asiassa aiemmin annettuja lainvoimaisia päätöksiä. Työeläkejärjestelmässä täytyy eläkelaitoksen käsityksen mukaan voida luottaa lainvoimaisten päätösten pitävyyteen. Eläkelaitos ei olisi voinut A:n asiassa aiemmin tehdä muunlaista kuin hylkäävää ratkaisua, koska asia oli jo aiemmin ollut muutoksenhakuelinten ratkaistavana useita kertoja, eikä uutta selvitystä ainakaan eläkelaitoksen käsityksen mukaan muutoksenhakuelinten ratkaisujen jälkeen ole esitetty.

Vielä eläkelaitos esittää, että mikäli viivästyskorotus määräytyisi ETK:n 16.6.2000 päivätyn lausunnon mukaisesti eli 1.2.1989 alkaen, muodostuisi viivästyskorotus määrältään kohtuuttoman suureksi ja ainakaan tässä yksittäistapauksessa sen poikkeuksellisen luonteen vuoksi ei viivästyskorotusta siten tule määrätä eläkkeenhakijan ensimmäisen hakemuksen perusteella.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Eläkelautakunnan päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.

Vakuutusoikeuden perustelut

Työntekijäin eläkelain mukaisen eläkkeen tai muun etuuden viivästyessä eläkelaitoksen on maksettava viivästynyt eläke tai muu etuus viivästysajalta korotettuna. Etuuden korotus lasketaan viivästysajan jokaiselta päivältä, ei kuitenkaan ajalta ennen kuin kolme kuukautta on kulunut sen kalenterikuukauden päättymisestä, jona etuudensaaja on esittänyt eläkelaitokselle vaatimuksensa sekä etuuden perustetta ja määrää koskevan sellaisen selvityksen kuin häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös eläkelaitoksen mahdollisuudet hankkia selvitys. Milloin eläkelaitoksen antamaan päätökseen on haettu muutosta, muutoksenhakuelin voi kuitenkin määrätä, että korotus lasketaan myöhemmästä ajankohdasta, jos eläkelaitos osoittaa muutoksenhaun aikana tapahtuneen oleellisen muutoksen etuudensaajan olosuhteissa.

Vakuutusoikeus on toisessa asiassa 17.11.1997 antamallaan päätöksellä (Dnro 02351/96/3865) katsonut, että eläkelaitos ei ole toimivaltainen soveltamaan viivästyskorotusta koskevaa TEL 19 d §:n 2 momentin säännöstä, koska se koskee ainoastaan muutoksenhakuelimiä. Edelleen vakuutusoikeus on sanotulla päätöksellään katsonut, että kun vakuutusoikeus ei ollut lausunut viivästyskorotuksesta päätöksessään, jolla se oli myöntänyt eläkkeenhakijalle työkyvyttömyyseläkkeen, viivästyskorotus tuli määrätä pääsäännön mukaisesti hakemuksesta lukien.

A on tehnyt työkyvyttömyyseläkehakemuksen 7.10.1988. A on liittänyt hakemukseensa lääketieteellisen selvityksen terveydentilastaan. Hakemuksen yhteydessä on tuotu esiin pääosin ne sairaudet, joiden perusteella A:lle on sittemmin myönnetty työkyvyttömyyseläke. Näin ollen A:n on katsottava esittäneen 7.10.1988 eläkelaitokselle vaatimuksensa sekä etuuden perustetta koskevan sellaisen selvityksen, kuin häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös eläkelaitoksen mahdollisuudet hankkia selvitys.

Myöntäessään A:lle työkyvyttömyyseläkkeen 27.1.2000 antamallaan päätöksellä, vakuutusoikeus ei antanut lausuntoa eläkkeelle maksettavan viivästyskorotuksen osalta, koska eläkelaitos ei ollut asian käsittelyn yhteydessä osoittanut A:n olosuhteissa tapahtuneen muutoksenhaun aikana oleellista muutosta eikä se ollut esittänyt tätä koskevaa vaatimustakaan.

A:n työkyvyttömyyseläkehakemus on useita kertoja hylätty muutoksenhakuelimissä. Eläkelaitoksella on ollut perusteltu syy olla myöntämättä A:lle työkyvyttömyyseläkettä. Vakuutusoikeus toteaa, että eläkelaitos on viivästyskorotusta koskevaa päätöstään lukuunottamatta toiminut asiassa lainmukaisesti, eikä A:n eläkkeen maksun viivästyminen ole johtunut A:sta johtuvasta syystä. Tähän nähden viivästyskorotusseuraamusta voidaan pitää eläkelaitoksen kannalta jossain määrin kohtuuttomana. TEL 19 d §:n 2 momentin säännökset eivät kuitenkaan mahdollista yleistä viivästyskorotuksen kohtuullistamista. Viivästyskorotusta koskevasta pääsäännöstä poikkeaminen on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että korvauksensaajan olosuhteissa on tapahtunut muutoksenhaun aikana oleellinen muutos. Kun vakuutusoikeus ei ole 27.1.2000 antamassaan päätöksessä antanut viivästyskorotusta koskevaa lausuntoa, ei vakuutusoikeus voi enää ottaa tutkittavakseen sitä seikkaa, onko A:n olosuhteissa tapahtunut muutoksenhaun aikana olennainen muutos, eikä siis myöskään määrätä, että korotus tulisi laskea ensimmäistä hakemusta myöhemmästä ajankohdasta.

Vakuutusoikeus viittaa viivästyskorotusta koskevaan hallituksen esitykseen (hallituksen esitys 16/84). Siinä todetaan, että muutoksenhakutapauksissa etuuden viivästyminen saattaa aiheuttaa hakijalle kohtuuttomia vaikeuksia. Milloin esimerkiksi korkein oikeus usean vuoden kuluttua tapaturman sattumisesta velvoittaa vakuutuslaitoksen suorittamaan korvausta, asianomainen on joutunut muulla tavoin turvaamaan toimeentulonsa, esimerkiksi hakemaan muiden lakisääteisten vakuutusten etuuksia tai toimeentulotukea taikka ottamaan velkaa. Edelleen mainitun hallituksen esityksen mukaan viivästyskorotuksen tehtävänä olisi ennen muuta olla riittävä korvaus siitä vahingosta, jonka etuudensaaja viivästyksen johdosta kärsii. Lisäksi viivästyskorotusta koskevalla sääntelyllä pyrittäisiin osaltaan ennalta ehkäisemään viivästymisiä etuuksia koskevien asioiden käsittelyssä.

Vakuutusoikeuden 27.1.2000 antaman päätöksen mukaan A on ollut oikeutettu hakemaansa työkyvyttömyyseläkkeeseen jo 1.3.1988 alkaen. Kun A:lle on myönnetty tämä etuus vasta jälkikäteen, hän on joutunut turvaamaan toimeentulonsa tällä välillä muulla tavoin ja hänen voidaan otaksua kärsineen viivästyksen johdosta hallituksen esityksessä mainitun kaltaisen vahingon. Vakuutusoikeus katsoo, että vaikkakin siis viivästyskorotus saattaa yksittäistapauksissa olla joskus eläkelaitoksen kannalta jossain määrin kohtuuton seuraamus, sitä voidaan kuitenkin pitää edellä mainitun hallituksen esityksen perusteella osana lakisääteistä eläketurvaa, josta eläkelaitos vastaa omalta osaltaan.

Edellä esitetyn perusteella vakuutusoikeus katsoo, että A:n eläkkeen viivästyskorotus tulee määrätä 1.2.1989 alkaen.

Lainkohdat
Työntekijäin eläkelaki 19 d § 2 momentti

Jaosto
II

Asian aikaisemmat vaiheet:
ETK38868
ELK3111/00

Lainkohdat

TEL 19 d § 2 mom.

Lisää tietoa aiheesta

ETK:n yleiskirje A22/92