Meteorologi teki TaEL:n piiriin kuulunutta työtä

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Meteorologit laativat ja esittivät televisioyhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella sääennustuksia televisiossa sovittuina aikoina. Meteorologit sopivat keskenään vuorojärjestyksestään. Esitykset nauhoitettiin televisioyhtiössä. Meteorologeille maksettiin kertapalkkiot.

ELK katsoi meteorologin sääennusteita laatiessaan ja esittäessään tekevän TaEL:n piiriin kuuluvaa toimittajan työstä siltä osin kuin hän on työskennellyt televisioyhtiölle 1.1.1986 jälkeen. Työsuhteet olivat jatkuneet vuotta lyhyemman ajan kerrallaan. Äänestys.


Asian aikaisemmat vaiheet:
ETKsov1466

Lainkohdat

TaEL 1 § TEL 1 §