eläkkeen määrän muuttamisen alkamisajankohta lita-korvauksen muutoksen vuoksi

Asianumero
TELK/1080/2021
Päätöksen antaja
TELK
Päätöksen antopäivä
20.12.2021
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

A haki muutosta eläkelaitoksen pää­tök­seen, jolla hänelle myönnetyn vanhuuseläkkeen määrä on muuttunut ajalle 1.3.2021-30.6.2021 ensisijaisen etuuden vähentämisen vuoksi. Eläkkeen määrä on 728,62 euroa kuukaudessa 1.3.2021 alkaen 30.6.2021 saakka.

A vaati saamatta jääneitä korvauksia neljän kuukauden ajalta 4 x 202,20 euroa eli yhteensä 808,80 euroa. A:lle on myönnetty vanhuuseläke 1.1.2020 alkaen, mikä on koostunut tapaturmaeläkkeestä (1 211,79 euroa) ja vanhuuseläkkeestä (510,91 euroa). Kun hän on täyttänyt 65 vuotta 2.11.2020, vakuutusyhtiö on vähentänyt korvaustaan 202,20 euroa ja eläkelaitos on alkanut maksamaan tätä puuttuvaa rahaa vasta neljä kuukautta myöhässä 1.3.2021 alkaen. 

TELK muutti eläkelaitoksen päätöstä siten, että A:n vanhuuseläkkeestä vähennetään 3.11.2020 muuttunut ensisijainen etuus 3.11.2020 alkaen 30.6.2021 saakka.

Työntekijän eläkelain (TyEL) 92 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tämän lain mukaisesta eläkkeestä vähennetään työntekijän saama ensisijainen etuus ja perhe-eläkkeestä ensisijaista etuutta vastaava perhe-eläke tai korvaus. Ensisijaisia etuuksia ovat työtapaturma- ja ammattitautilakiin perustuva ansionmenetyskorvaus lukuun ottamatta mainitun lain 68 §:n mukaista tapaturmaeläkettä ja ennen vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajan täyttämistä maksettavaa päivärahaa, joka perustuu mainitussa lainkohdassa tarkoitettuun vahinkotapahtumaan, sekä ansionmenetyskorvausta, josta on vähennetty mainitun lain 202 §:n 2 momentissa tarkoitettu työeläke.

TyEL 94 §:n 1 momentin mukaan ensisijaisen etuuden vähentämistä eläkkeestä tarkistetaan, jos eläkkeensaajalle myönnetään uusi ensisijainen etuus tai jos ensisijaisen etuuden tai tämän lain mukaisen eläkkeen määrä muuttuu muusta syystä kuin indeksitarkistuksen tai kertakorotuksen vuoksi.

TyEL 94 §:n 3 momentin mukaan eläke tarkistetaan siitä ajankohdasta, josta 1 momentissa tarkoitettu etuus myönnetään tai josta etuuden tai tämän lain mukaisen eläkkeen määrä muuttuu. Jos eläkkeensaajalle myönnetään 93 §:n 1 momentissa tarkoitettu etuus ulkomailta tai sen määrä muuttuu, eläkkeen määrä tarkistetaan sitä seuraavan kalenterikuukauden alusta, jonka aikana eläkelaitos saa tiedon tällaisen etuuden myöntämisestä tai muuttumisesta.

TyEL 94 §:n 4 momentin mukaan eläkkeen määrää ei tarkisteta, jos ensisijainen etuus myönnetään tai sen määrä muuttuu enintään neljän kuukauden ajaksi etuuden alkamisesta tai sen muuttumisesta laskettuna.

TyEL 94 §:ää koskevan lain esitöiden (hallituksen esitys 45/2005) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tämän lain mukaisen eläkkeen määrä tarkistettaisiin, jos eläkkeensaajalle myönnettäisiin uusi ensisijainen etuus tai jos jo aiemmin myönnetyn ensisijaisen etuuden määrä muuttuisi. Pykälän 3 momentin mukaan eläkkeen määrä tarkistettaisiin siitä ajankohdasta, jolloin 1 momentissa tarkoitettu muutos tapahtuisi. Jos muutos tapahtuisi ulkomaisessa etuudessa, eläkkeen määrä tarkistettaisiin sitä seuraavan kalenterikuukauden alusta, jonka aikana eläkelaitos saa tiedon ulkomaisen etuuden myöntämisestä tai sen määrän muuttumisesta. Vastaava säännös on nykyisin TEL:n 8 a §:n 5 momentissa. Pykälän 4 momenttiin siirrettäisiin nykyisin TEL:n 8 a §:n 4 momentissa oleva säännös, jonka mukaan eläkkeen määrää ei tarkistettaisi, jos eläkkeensaajalle myönnettäisiin uusi ensisijainen etuus tai sen määrä muuttuisi lyhyemmäksi ajaksi kuin neljäksi kuukaudeksi.

A:lle on eläkelaitoksen 30.6.2020 antamalla päätöksellä myönnetty vanhuuseläke 1.1.2020 alkaen. Eläkkeestä on vähennetty ensisijainen etuus 1 211,79 euroa kuukaudessa ja vanhuuseläkkeen määrä on 510,91 euroa kuukaudessa.

Valituksenalaisella 26.1.2021 annetulla päätöksellä A:n vanhuuseläke on tarkistettu 1.3.2021 alkaen ensisijaisen etuuden määrän muuttumisen vuoksi. Eläkkeestä on vähennetty ensisijainen etuus 1 003,29 euroa kuukaudessa 1.3.2021-30.6.2021, minkä vuoksi eläkkeen määrä on muuttunut kyseiseksi ajaksi 728,62 euroksi kuukaudessa.

If Vahinkovakuutus Oyj:n (If) 24.4.2020 antaman korvauspäätöksen mukaan A:lle on myönnetty työtapaturma- ja ammattitautilain nojalla tapaturmaeläkettä ajalle 1.1.2020-2.11.2020 yhteensä 1 211,79 euroa kuukaudessa vuoden 2020 indeksikorotuksella sekä 3.11.2020-31.12.2020 yhteensä 997,95 euroa kuukaudessa vuoden 2020 indeksikorotuksella.

If:n 7.1.2021 antaman ennakkopäätöksen mukaan A:lle on edelleen myönnetty tapaturmaeläkettä ajalle 1.1.2021-30.6.2021 yhteensä 1 003,29 euroa kuukaudessa vuoden 2021 indeksikorotuksella.

TELK totesi, että A:lle myönnetyn ensisijaisen etuuden eli tapaturmaeläkkeen määrässä on If:n 24.4.2020 antamalla päätöksellä tapahtunut muutos 3.11.2020 alkaen ja If:n 7.1.2021 antaman ennakkopäätöksen mukaan tapaturmaeläkkeen määrä on muuttunut yhdenjaksoisesti 30.6.2021 saakka. Näin ollen ensisijaisen etuuden määrä on muuttunut yhdenjaksoisesti yli neljän kuukauden ajaksi etuuden muuttamisesta laskettuna.

Lisäksi TELK totesi, että TyEL 94 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan eläke tarkistetaan siitä ajankohdasta, josta etuuden määrä muuttuu. Lisäksi säännöksen toisessa virkkeessä on säädetty erikseen tilanteesta, jossa eläkkeensaajalle on myönnetty 93 §:n 1 momentissa tarkoitettu etuus ulkomailta tai sen määrä on muuttunut.

TELK on aikaisemmassa ratkaisukäytännössään muun muassa ratkaisussa TELK 23.8.2021 (5081/2020) katsonut, että keskellä kuukautta muuttuneen tapaturmakorvauksen määrä tulee tarkistaa työeläkkeessä vasta muutosta seuraavan kalenterikuukauden alusta alkaen, ottaen huomioon ensisijaisen etuuden muutoksen tarkistamista koskevan säännöksen lisäksi eläkkeen maksamisen alkamista koskeva säännös, jonka mukaan eläkettä aletaan maksaa sitä seuraavan kalenterikuukauden alusta, jona oikeus eläkkeen saamiseen on syntynyt.

TELK katsoi aikaisemmasta ratkaisukäytännöstään poiketen, että ensisijaisen etuuden tarkistamisen ajankohtaa määrättäessä, ratkaisun tulee perustua TyEL 94 §:ään, eikä ratkaisua voida perustaa TyEL 113 §:ään, jossa säädetään eläkkeen maksamisen alkamisesta silloin, kun oikeus eläkkeeseen on syntynyt, sillä eläkkeen määrän tarkistamisessa ei ole kyse eläkeoikeuden syntymisestä. Näin ollen A:n vanhuuseläkettä tulee tarkistaa ensisijaisen etuuden eli tapaturmaeläkkeen määrän muutoksesta 3.11.2020 alkaen TyEL 94 §:n 3 momentin sanamuodon mukaisesti. Tätä tulkintaa tukee myös se, että TyEL 92 §:n 1 momentin mukaan eläkkeestä vähennetään työntekijän saama ensisijainen etuus, minkä perusteella eläkkeestä ei tällaisissa tilanteissa voida lähtökohtaisesti vähentää sellaista määrää, mitä ei tosiasiallisesti ole saatu.

TELK totesi, että edellä mainitun johdosta marraskuussa 2020 maksettavan eläkkeen osalta eläkkeen määrässä tulee huomioida tapaturmaeläkkeen määrän muutos keskellä eläkkeen maksukuukautta niin, että muutoksen vaikutus tulee huomioiduksi marraskuussa 2020 maksettavan eläkkeen kokonaismäärässä.

TELK totesi, että A:n maksussa olevaa vanhuuseläkettä tulee tarkistaa 3.11.2020 muuttuneen ensisijaisen etuuden määrän muutoksen perusteella 3.11.2020 alkaen 30.6.2021 saakka. 

TELKin päätös ei ole lainvoimainen.