Työkyvyn arviointi

Asianumero
TELK/2050/3000/2014
Päätöksen antaja
TELK
Päätöksen antopäivä
6.10.2014
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

TELK hylkäsi A:n valituksen työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisestä.

A on 46-vuotias laitosapulainen. Hän on viimeksi työskennellyt laitosapulaisena vuonna 2003. Työssään hän on joutunut nostamaan ja avustamaan vanhuksia liikkumisessa sekä tekemään normaaliin perushoitoon kuuluvia tehtäviä. Aikaisemmin hän on työskennellyt hammashoitajana, päiväkotiapulaisena, siivoojana, lähettinä sekä askartelun ohjaajana.

Terveydentilasta saadun selvityksen mukaan A:lla on molempien yläraajojen kiputila. A on saanut vuonna 2001 oikean ranteen vääntövamman ja tehdyn hermovapautusleikkauksen jälkeen hänelle on kehittynyt CRPS-tyyppinen (alueellinen kipuoireyhtymä) kiputila yläraajaan. Oikea kyynärpää on kosketusherkkä ja kädessä on kipua. Oikean käden kivun vuoksi A on joutunut rasittamaan vasenta kättään enemmän ja siihen on kehittynyt peukaloseudun kipu. Kuvantamistutkimuksessa on todettu jännetuppitulehdukseen viittaava löydös sekä nivelrikkomuutoksia. Vasemman käden kivut on hoidettu konservatiivisesti. Tilakuvauksen mukaan A:n yläraajojen liikelaajuudet ovat jonkin verran rajoittuneet. Yläraajavaivojen lisäksi A:lla on kuvattu masennusta, johon hänellä on lääkitys. Todellisuudentajun häiriöön viittaavaa tai vaikea-asteista psykiatrista sairautta ei ole kuvattu.

TELK totesi, että A:lla on oikeassa yläraajassa CRPS-tyyppinen kiputila ja vasemmassa kädessä hänellä on todettu jännetuppitulehdus sekä nivelrikkomuutoksia. Kivuista huolimatta merkittävää toiminnallisen tilan heikentymistä ei ole kuvattu. A:n lieväksi katsottava psyykkinen oireisto on myös lääkehoidolla hallittavissa. Kun otetaan huomioon sairauslöydökset ja A:n kuvattu toiminnallinen tila, A:lla on oireistaan huolimatta arvioitava olevan työkykyä jäljellä hänen terveydentilalleen sopivaan työhön. A:n työkyvyn ei voida arvioida heikentyneen vähintään kahdella viidesosalla työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavasti.

Lisäksi TELK totesi, että työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen perustuu ennen muuta riittävän vaikea-asteisiin sairauslöydöksiin, joiden tulee pääsääntöisesti olla lääketieteellisillä tutkimuksilla todennettavissa.  Työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen ei siten voi perustua pelkästään siihen omakohtaiseen tuntemukseen, joka työkyvyttömyyseläkettä hakeneella henkilöllä on omasta työkyvystään. Esimerkiksi pelkkien kiputuntemusten perusteella ei vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ole yleensä myönnetty työkyvyttömyyseläkettä, vaikka sitä hakeneen henkilön omakohtaisesti kokemia tuntemuksia ei olisikaan syytä epäillä.

Vakuutusoikeus ei muuttanut TELK:n päätöstä.

Lainkohdat

Kunnallinen eläkelaki 24 § 1 ja 2 mom. sekä 26 §