perhe-eläkkeen vähentäminen todellisten tulojen perusteella

Asianumero
TELK/1098/3004/2015
Päätöksen antaja
TELK
Päätöksen antopäivä
23.6.2015
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

TELK hylkäsi A:n valituksen eläkelaitoksen päätöksestä, jolla hänen perhe-eläkettään vähennettiin.

A vaati soveltamaan erityistilanteiden mukaista perhe-eläkkeen vähentämistä hänen todellisten tuloja mukaisesti. A kertoi valituksessaan yritystoimintaansa liittyvistä vastoinkäymisistä ja totesi, että tulot ovat pienentyneet vaaditulla tavalla.

TELK totesi perusteluissaan, että leskeneläkettä vähennettäessä voidaan ottaa työeläkkeiden ja laskennallisen eläkkeen asemesta huomioon lesken keskimääräiset ansiotulot ja hänen saamansa etuudet. Tämä edellyttää että mainitut ansiotulot ja niiden perusteella määräytyvät etuudet sekä lesken osa-aikaeläke tai osatyökyvyttömyyseläke, kun ansiotuloista otetaan huomioon 60 prosenttia, ovat vähintään 25 prosenttia pienemmät kuin lesken työntekijän eläkelain 88 §:n mukaisesti vähennetty leskeneläke.

TELK totesi, että A toimii maatalousyrittäjänä. Maatalousyrittäjän työtulot on vakiintuneesti arvioitu eläkevakuutuksen työtulon perusteella. A:n maatalousyrittäjän eläkelain mukaisen eläkevakuutuksen työtulon perusteella arvioituna hänen keskimääräiset ansiotulonsa eivät ole alentuneet siten, että leskeneläkkeen vähennys voitaisiin tehdä laskennallisen eläkkeen sijasta keskimääräisten ansiotulojen perusteella. Tämän vuoksi TELK hylkäsi A:n valituksen.

TELK:n päätös on lainvoimainen.

Lainkohdat

Maatalousyrittäjän eläkelaki 81 § ja 82 §, Työntekijän eläkelaki 88-91 §