Palkitsemisjärjestelmän mukaisten etujen kuuluminen eläketyöansioon

Asianumero
12627
Päätöksen antaja
ETK
Päätöksen antopäivä
22.10.2012
Asiakirjan laji
Lausunto

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Oyj:n pitkän aikavälin osakesidonnainen palkitsemisjärjestelmä on suunnattu johdolle ja avainhenkilöille. Edun saaminen on sidottu konsernin, yksittäisten yritysten tai tulosyksiköiden liiketoiminnallisiin tulostavoitteisiin sekä edun saajien henkilökohtaisiin suoritustavoitteisiin (tuotto, asiakastyytyväisyys).

Alkuvuodesta 2013 määritellään suoritustavoitteet ja sovitaan kunkin osallistujan enimmäispalkkio, joka on tietty prosenttiosuus kunkin henkilön kiinteästä vuosipalkasta. Vuosi 2013 on palkkion ansaintajakso. Kullekin tulevan palkkion alustava määrä vahvistetaan vuoden 2013 tulosten julkistamisen jälkeen huhtikuussa 2014.  Huhtikuussa 2014 kaikille osallisille maksetaan ensimmäinen 20 % rahamääräinen palkkioerä, ja loppuosa palkkiosta sidotaan osakkeen kokonaistuoton kehitysindeksiin (TSR-indeksi). Loppuosa palkkiosta maksetaan osissa; 20 % lokakuussa 2014 ja 60 % lokakuussa 2017. Osalle henkilöistä loppuosasta maksetaan 30 % lokakuussa 2017 ja 30 % huhtikuussa 2019.

Huhtikuussa 2014 rahana maksettava 20 prosentin osuus ei ole sidottu osakekurssien kehitykseen tai muuhunkaan vastaavaan kriteeriin vaan suoritus on ennalta sovittu prosenttiosuus kunkin edun saajan vuosiansion perusteella määräytyvän kokonaispalkkion määrästä. Suoritus tulee maksettavaksi, jos tietyt ennalta määrätyt tulostavoitteet saavutetaan. Edun määrä on ennalta tiedossa. Tämä suoritus on tulospalkkiotyyppinen etu, joka kuuluu eläkkeen perusteena olevaan työansioon.  

Muiden palkkiojärjestelmän perusteella saatavien etujen (myöhemmät 20 %, 60 % ja 30 % osuudet) lopullinen määrä ei ole ennalta tiedossa. Prosenttiosuus ja suoritusten maksuaikataulu ovat järjestelmän ehtojen mukaiset. Saatavan edun lopullinen määrä riippuu osakkeen kokonaistuoton kehitysindeksistä.  

TyEL:n 70 §:n 3 momentin 5-kohdan mukaan vastikkeena työstä ei pidetä palkkiota, joka annetaan työnantajayhtiön tai sen kanssa samaan konserniin tai muuhun vastaavaan taloudelliseen yhteenliittymään kuuluvan yhtiön viranomaisen valvonnan alaisessa arvopaperipörssissä noteerattuina osakkeina, sijoitustalletuksena tai muulla vastaavalla tavalla, taikka osakkeiden sijasta osin tai kokonaan rahana, edellyttäen, että tällaisen palkkiona saatavan edun arvo riippuu kyseisten osakkeiden arvon kehityksestä palkkion lupaamisen jälkeisenä, vähintään vuoden mittaisena aikana (TyEL 70 § 3 mom. 5 k.).

Eläkkeen perusteena olevan työansion ulkopuolelle voi jäädä käteisenä rahana annettava palkkio, joka korvaa osakkeina luvatun palkkion. Jotta käteisenä maksettava suoritus voi kuulua TyEL:n 70 §:n 3 momentin 5-kohdan piiriin, sen arvon on perustuttava osakemarkkinoiden kehitykseen vähintään vuoden mittaisena aikana siitä, kun työntekijöille on luvattu palkkion saaminen. Palkkion muuttaminen käteissuoritukseksi ei saa merkitä palkkiojärjestelmän tosiasiallisen luonteen muuttumista siten, että maksettava palkkio olisi tosiasiallisesti rinnastettavissa tulospalkkioon.

Palkkiojärjestelmässä palkkion lupaamisen ajankohta tulisi olemaan vuoden 2013 alkupuolella. TSR-indeksiin sidottujen maksuosuuksien osalta edun saamisen ajankohtana vodaan tässä pitää etuuden kulloistakin maksuhetkeä, jotka tulisivat olemaan lokakuu 2014, lokakuu 2017 ja lokakuu 2019.

Lokakuussa 2014 maksettavaksi tulevan edun määrä olisi sidottuna TSR-indeksiin huhtikuusta 2014 lokakuuhun 2014 eli kuuden kuukauden ajan. Edun arvo ei ehdi olla TyEL:ssä edellytetyllä tavalla vähintään vuoden ajan sidottuna osakkeen kurssikehitykseen. Näin ollen suoritus luetaan eläkkeen perusteena olevaan työansioon.

Lokakuussa 2017 ja 2019 maksettavaksi tulevat erät ovat vähintään vuoden ajan riippuvaisia osakekurssien kehityksestä. Nämä suorituserät voivat jäädä eläkkeen perusteena olevan työansion ulkopuolelle, edellyttäen, että myös muut TyEL:n 70 §:n 3 momentin 5-kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät.

Palkkiojärjestelmä ei ole synteettinen optiojärjestelmä tai siihen verrattava järjestelmä, jossa saatavien etujen arvo määräytyy kokonaan tai pääasiassa osakkeiden arvonmuutoksen perusteella. Näin ollen edut eivät voi jäädä eläketyöansion ulkopuolelle TyEL:n 70 §:n 3 momentin 4-kohdan perusteella.