Irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus työsuhteen purkamisesti ilman laillista syytä ei ole TEL-palkkaa

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Työnantaja purki X:n työsuhteen 12.2.1986. Työsuhde todettiin myöhemmin puretuksi ilman laillista syytä ja työnantaja velvoitettiin työsopimuslain nojalla maksamaan X:lle palkka irtisanomiaikaa vastaavalta ajalta. X:n TEL-työsuhde oli päätetty 31.12.1985, jolloin hänelle oli viimeksi maksettu palkka työnteon perusteella. X:lle myönnettiin vapaakirjaeläke kesäkuussa 1987 alkaneen työkyvyttömyyden perusteella.

VakO hylkäsi valituksen, jossa vaadittiin, että eläkkeessä olisi otettava huomioon tuleva aika. VakO totesi työsuhteen päättyneen työnantajan purkaessa työsopimuksen 12.2.1986. Työsuhteen päättymiseen ei vaikuta se, onko työsuhteen purkaminen ollut laillinen vai laiton.

Työnantajan purkaessa työsopimuksen ilman laillista syytä on hänen maksettava työntekijälle laittoman purkamisen jälkeiseltä ajalta vastaavaa palkka, jonka hän olisi ollut velvollinen maksamaan irtisanoessaan työsopimuksen. Irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta maksettu palkka ei ole kuitenkaan TEL-palkkaa, koska se ei ole vastiketta työsuhteessa tehdystä työstä.

VakO katsoi X:n työkyvyttömyyden alkaneen kesäkuussa 1987. Koska X:lle ei ollut enää maksettu palkkaa vuodelta 1986, oli hänen TEL työsuhteensa päättynyt 31.12.1985, minkä vuoksi hänen eläkkeensä jäi vapaakirjaeläkkeeksi.

Asian aikaisemmat vaiheet:
ELK223/91
ETK30701

Lainkohdat

TEL 2 § 2 mom. TEL 7 § 5 mom. 1.1.1996 alkaen TEL 7 e §

Lisää tietoa aiheesta

ETK:n yleiskirje A 8/90