Asian käsittely rauennut eläkelautakunnassa kun yksilöllisen varhaiseläkkeen ennakkopäätöstä hakenut työntekijä kuoli valituksen ollessa vireillä

Asianumero
1680/00
Päätöksen antaja
ELK
Päätöksen antopäivä
12.12.2000
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Työntekijä, joka toimi ravintolan vahtimestarina, oli hakenut yksilöllisen varhaiseläkkeen ennakkopäätöstä. Eläkelaitos oli hylännyt hakemuksen sen vuoksi, että hänen työkykynsä ei ollut alentunut eläkkeen edellyttämällä tavalla. Työntekijä haki muutosta eläkelautakkunnassa, mutta kuoli valituksen ollessa vireillä. Koska työntekijän ansiotasossa ei ollut tapahtunut muutosta, jonka perusteella yksilöllisen varhaiseläkkeen edellytysten olisi voinut katsoa täyttyneen eikä työntekijälle olisi sen vuoksi voinut elinaikanaan tulla yksilöllistä varhaiseläkettä maksettavaksi, niin eläkelautakunta katsoi, että ei ollut oikeussuojan tarvetta asian käsittelemiselle eläkelautakunnassa.

Lainkohdat

TEL 4 e § TEL 19 e § TEL 21 §

Lisää tietoa aiheesta

ELK 1063/98 osaeläkkeen ennakkopäätös.