Työeläke – Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltaminen – EU-oikeus – Työskentely ulkomailla – Vakuuttamisvelvollisuus

Asianumero
681:2020
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
10.5.2021
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Vakuutusoikeus katsoi, että Suomessa asuneeseen, tanskalaisen yrityksen työntekijänä rekkaa Tanskan, Ruotsin ja Suomen välisessä liikenteessä ajaneeseen A:han tuli soveltaa Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä, koska hän oli asiaa kokonaisuutena arvioiden harjoittanut huomattavaa osaa toiminnastaan Suomessa Euroopan Unionin lainsäädännössä tarkoitetulla tavalla.

Esitiedot

A oli elokuussa 2012 hakenut Eläketurvakeskukselta A1-todistusta Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta vuodesta 1996 alkaen.

Eläketurvakeskus antoi 14.4.2014 A:lle A1-todistuksen, jonka mukaan häneen sovellettiin Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä ajalla 1.3.2014 – 28.2.2015.

Tanskan toimivaltainen laitos oli kesäkuussa 2015 lähettänyt Eläketurvakeskukselle Tanskan antamat E101 -todistukset (nykyisin A1-todistus) Tanskan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta ajoille 1.1.1996 – 27.9.2002 ja 9.11.2006 – 20.2.2009.

A oli kuollut syyskuussa 2015.

Saatuaan Suomen verohallinnolta tietoja A:n verotettavista ansiotuloista verovuosilta 2010 – 2014 Eläketurvakeskus oli joulukuussa 2015 lähettänyt yhtiö X:lle pyynnön ottaa A:lle työeläkevakuutus ajalle 1.3.2012 – 9.1.2015 sekä selvityspyynnön A:lle mainitulta ajalta maksetuista palkoista.

Saatuaan X:ltä tietoja A:lle maksetuista palkoista Eläketurvakeskus oli helmikuussa 2016 lähettänyt X:lle ilmoituksen, jossa on todettu mahdollisuudesta pakkovakuuttaa A:n työskentely X:n kustannuksella.

Eläketurvakeskus oli 11.3.2016 antamallaan päätöksellä pakkovakuuttanut X:n ajalla 1.3.2012 – 9.1.2015 tapahtuneen A:n työskentelyn perusteella.

X oli vaatinut Eläketurvakeskuksen päätökseen muutosta vedoten siihen, että Suomessa asuvien kuljettajien palkkoihin oli sisältynyt eläke ja heidän kanssaan oli sovittu, että kuljettajat hoitavat itse eläkemaksunsa ja veronsa Suomeen.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta oli 15.2.2017 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen.

X haki vakuutusoikeudelta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen poistamista vedoten oheistamiinsa uusiin selvityksiin.

Vakuutusoikeus poisti 5.10.2018 antamallaan päätöksellä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan 15.2.2017 antaman päätöksen ja palautti asian Eläketurvakeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Saatuaan X:lle lähettämänsä pyynnön johdosta asiaa koskevaa lisäselvitystä Eläketurvakeskus antoi 4.2.2019 päätöksen, jonka mukaan A:han sovelletaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä hänen työskennellessään X:n palveluksessa ajalla 1.3.2012 – 28.2.2015.

X haki Eläketurvakeskuksen päätökseen muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta. X vaati, että A:han ei tule soveltaa Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä hänen työskennellessään X:n palveluksessa ajalla 1.3.2012 – 28.2.2015.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi X:n valituksen.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut

Eläketurvakeskuksesta annetun lain (ETKL) 2 §:n mukaan eläketurvakeskuksen (ETK) tehtävänä on mm. ratkaista työnantajan, työntekijän, virkamiehen tai yrittäjän hakemuksesta, onko sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (jäljempänä EU:n sosiaaliturva-asetus) ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä annetun asetuksen (EY) N:o 987/2009 (jäljempänä EU:n sosiaaliturvan täytäntöönpanoasetus) tai Suomen tekemien sosiaaliturvasopimusten sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien säännösten mukaan ulkomailla työskentelevään henkilöön sovellettava Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä, ja antaa muusta kuin EU:n sosiaaliturvan perusasetuksen 16 artiklassa tarkoitetun poikkeuslupa-asian ratkaisusta asianosaisen pyynnöstä valituskelpoinen päätös.

EU:n sosiaaliturva-asetuksen 13 artiklan 1 kohdan mukaan palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö on
a) asuinjäsenvaltionsa lainsäädännön alainen, jos hän harjoittaa huomattavaa osaa toiminnastaan tässä jäsenvaltiossa tai
b) jos hän ei harjoita huomattavaa osaa toiminnastaan asuinjäsenvaltiossaan, sen jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jossa yrityksen tai työnantajan kotipaikka tai liiketoimintapaikka sijaitsee, jos henkilö on yhden yrityksen tai työnantajan palveluksessa.

EU:n sosiaaliturvan täytäntöönpanoasetuksen 14 artiklan 8 kohdan mukaan ”huomattava osa palkkatyötä tekevän ja itsenäisen ammatinharjoittajan toiminnasta” jossakin jäsenvaltiossa tarkoittaa, että määrällisesti huomattava osa palkkatyötä tekevän tai itsenäisen ammatinharjoittajan kaikesta toiminnasta tapahtuu siellä, vaikka kyseessä ei välttämättä ole suurin osa toiminnasta.

Määritettäessä, harjoitetaanko huomattavaa osaa toiminnasta tietyssä jäsenvaltiossa, otetaan huomioon seuraavat viitteelliset perusteet:
a) palkkatyön osalta: työaika ja/tai palkka.
Jos edellä mainituista perusteista täyttyy kokonaisarvioinnissa 25:tä prosenttia pienempi osuus, se on osoituksena siitä, että huomattavaa osaa toiminnasta ei harjoiteta kyseisessä jäsenvaltiossa.

EU:n sosiaaliturva-asetuksen 11 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltion lipun alla merellä purjehtivalla aluksella yleensä tapahtuvaa palkkatyötä tai itsenäistä ammatinharjoittamista pidetään tätä osastoa sovellettaessa kyseisessä jäsenvaltiossa harjoitettavana toimintana. Kuitenkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivalla aluksella työskentelevä henkilö, jonka toiminnasta maksaa korvauksen yritys tai henkilö, jonka kotipaikka tai liiketoimipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, on viimeksi mainitun jäsenvaltion lainsäädännön alainen, jos hän asuu tässä valtiossa.

Euroopan komissio on antanut Käytännön oppaan Euroopan unionissa (EU), Euroopan talousalueella (ETA) ja Sveitsissä sovellettavasta lainsäädännöstä (jäljempänä Käytännön opas) ohjatakseen EU sosiaaliturva-asetuksen lainvalintasääntöjen tulkintaa. Käytännön oppaassa on osa, joka on tarkoitettu avuksi kansainvälisiin kuljetustyöntekijöihin sovellettavien työjärjestelyjen käsittelyyn.

Käytännön oppaan mukaan kun arvioidaan ”huomattavaa osaa toiminnasta” tämän työntekijäryhmän osalta, sopivin päätöksentekoperuste on työaika. Toiminnan jakautuminen kahden tai useamman jäsenvaltion välillä ei kuitenkaan ole kuljetustyöntekijöiden osalta välttämättä aina niin suoraviivaista kuin tavanomaisissa valtioiden rajat ylittävissä työsuhteissa. Työjärjestelyjen tarkempi tutkiminen voi olla tarpeen sovellettavan lainsäädännön määrittämiseksi silloin, kun asuinjäsenvaltiossa tehtävien työtuntien määrää on vaikea arvioida.

Jos tietoja asuinjäsenvaltiossa tehdyistä työtunneista ei ole saatavilla tai jos kokonaistilanteen perusteella ei ole selvää, harjoitetaanko huomattavaa osaa toiminnasta asuinjäsenvaltiossa, voidaan käyttää muuta tapaa kuin työtunteja sen määrittämiseksi, harjoitetaanko huomattavaa osaa toiminnasta asuinjäsenvaltiossa vai ei. Tältä osin suositellaan, että toiminta jaetaan eri osiin tai tapahtumiin, ja asuinvaltiossa harjoitettavan toiminnan laajuus arvioidaan siellä tehtyjen osien tai tapahtumien määrän perusteella prosenttiosuutena tietyn ajanjakson tapahtumien kokonaismäärästä. Maantiekuljetusten osalta tulee keskittyä rahdin lastaamiseen ja purkamiseen sekä maihin, joissa ne tapahtuvat.

Edelleen Käytännön oppaan mukaan sovellettavan lainsäädännön tarkistaminen joka kerta työvuorolistan muuttuessa ei olisi käytännöllistä eikä työntekijöiden etujen mukaista. Kun päätös sovellettavasta lainsäädännöstä on tehty, sitä ei periaatteessa tule muuttaa vähintään seuraavien 12 kuukauden mittaisen ajanjakson aikana, mikäli työnantaja tai asianomainen henkilö ovat antaneet parhaan kykynsä mukaisesti todenmukaisia tietoja. Tämä ei kuitenkaan vaikuta laitoksen oikeuteen tarkistaa tekemänsä päätös, jos laitos pitää sitä tarpeellisena. Tavoitteena on varmistaa oikeudellinen pysyvyys ja välttää ns. jojo-vaikutus etenkin paljon liikkuvien työntekijöiden, kuten kansainvälisellä kuljetusalalla työskentelevien, osalta.

Jos alkujaan sovellettavan lainsäädännön määrittämiseksi ei ole annettu tahallisesti vääriä tietoja, päätöksen uudelleentarkastelusta aiheutuvat muutokset tulevat voimaan tarkasteluhetkestä lukien.

Eläketurvakeskus (ETK) on A:n (jäljempänä työntekijä) 4.12.2012 tekemän hakemuksen perusteella myöntänyt tälle 14.4.2014 EU:n sosiaaliturva-asetuksen mukaisen A1-todistuksen ajalle 1.3.2012- 28.2.2015. Työnantajan pyynnöstä ETK on antanut nyt erillisen valituskelpoisen päätöksen Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta työntekijään ajalla 1.3.2012-28.2.2015.

Al-todistus on alunperin myönnetty EU:n sosiaaliturva-asetuksen 13 artiklan kohdan 1 a perusteella, koska selvityksen perusteella on katsottu, että A on tehnyt huomattavan osan työstään asuinmaassaan Suomessa. Muutoksenhakulautakunta toteaa, että todistuksen perusteena on ollut osapuolilta saatu tieto työskentelyn jakautumisesta eri maiden välillä. Sekä työntekijän että X:n (jäljempänä työnantaja) puolesta kirjanpitäjä B/yhtiö Z ovat vuonna 2013 ilmoittaneet, että työntekijä työskenteli yli 25 prosenttia Suomessa.

Muutoksenhakulautakunta toteaa, että A1 todistuksen myöntäminen on perustunut ETK:n käytäntöihin eikä asiassa ole ilmennyt jälkikäteenkäänsellaisia seikkoja, mitkä olisivat viitanneet siihen, että ETK:n olisi pitänyt lähteä todistusta myöntäessään selvittämään työsuhdetietoja osapuolilta tarkemmin.

Työnantajan jälkikäteen toimittaman selvityksen perusteella voidaan todeta, että vuonna 2014 työntekijän työskentely työpäivinä, ajettuina kilometreinä ja ajamiseen kuluneena aikana mitattuna on jäänyt alle 25 prosenttiin. Suomessa ajettujen kilometrien prosentuaalinen määrä on kuitenkin vuoden 2014 aikana vaihdellut 6 prosentin ja 28,6 prosentin välillä ollen keskimäärin 17 prosenttia. Työnantajan toimittaman asiakasyritys Y:n 4.9.2017 antaman lausunnon mukaan työvuorojen tyypillinen rakenne on ollut vastaava koko työsuhteen ajan. Muutoksenhakulautakunta katsoo, ettei asiassa lisäksi esitettyjen palkkatietojen ja 2013 vuoden kuukausittaisten kokonaisajokilometrien perusteella voida päätellä luotettavasti työajan jakautumista työskentelyvaltioiden välillä muuna ajankohtana kuin esitetyn vuoden 2014 osalta.

Muutoksenhakulautakunta katsoo, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida kiistattomasti todeta, että koko noin kolmen vuoden työsuhteen ajan ja etenkin A1-todistuksen antamisen aikaan työntekijän työskentely Suomessa olisi kyseistenkään mittareiden mukaisesti arvioituna ollut alle 25 prosenttista. Myöskään toimitetuista palkkatiedoista ei voida päätellä työskentelyn jakautumista työskentelymaiden välillä.

Koska työnantajan ajankohtaisesti ja jälkikäteen ilmoittamat tiedot työntekijän työskentelystä Suomessa ovat merkittävästi poikenneet toisistaan eikä asiassa ole esitetty yksiselitteistä näyttöä siitä, että ajankohtaisesti annetut tiedot olisivat olleet väärät, muutoksenhakulautakunta katsoo, että Käytännön oppaan mukaisesti voidaan painoarvoa antaa myös muille kriteereille kuin työajalle ja palkalle sen määrittämisessä onko huomattava osa työntekijä työskentelystä tapahtunut asuinvaltiossa vai ei.

Muutoksenhakulautakunta toteaa, että esitetyn selvityksen perusteella 50 prosenttia rahdin lastaamisesta ja purkamisesta on tapahtunut Suomessa, minkä voidaan katsoa antavan painoarvoa Suomessa työskentelylle asuinmaassa työskentelyn huomattavuutta kokonaisuutena arvioitaessa.

ETK:n tulkintakäytännössä (soveltamisohje 13.5.2014) työntekijän työskentelyn määrää arvioitaessa tulee ottaa huomioon varsinaisen työskentelyajan lisäksi se aika, jonka työntekijä on työnantajan käytettävissä ja suorittaa tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti. Ainakin osa työntekijän laivamatkoista on ollut Suomen lipun alla olevissa laivoissa. Muutoksenhakulautakunta toteaa, että vaikka laivamatkojen ei suoraan katsottaisi pidentävän varsinaista Suomessa tapahtunutta työaikaa, se voidaan ottaa huomioon kokonaisarvioinnissa Suomessa työskentelyn huomattavuutta arvioitaessa.

Muutoksenhakulautakunta toteaa, että sovellettavan sosiaaliturvalainsäädännön määrittelyn kannalta ei ole merkitystä sillä, mitä osapuolet ovat sopineet sosiaaliturvaan liittyvien velvoitteiden hoitamisesta. Asiassa ei ole käynyt kiistattomasti myöskään ilmi, että osapuolet olisivat alun perin antaneet työskentelyn jakautumisesta tahallisesti vääriä tietoja eli A1 todistuksen muuttamiselle takautuvasti ei ole senkään puolesta edellytyksiä.

Muutoksenhakulautakunta katsoo, että osapuolten alun perin esittämää selvitystä työskentelyn jakaantumisesta työskentelymaiden kesken ei ole syytä epäillä ja sille tulee antaa asiassa painoarvoa, ottaen huomioon sen, ettei työnantaja ole esittänyt asiassa kiistatonta näyttöä työskentelyn jakautumisesta koko työsuhteen ajalta ja työntekijä on sittemmin kuollut eikä häntä voida asiassa enää kuulla. Muutoksenhakulautakunta katsoo, että kokonaisuutena arvioiden työntekijä harjoitti huomattavaa osaa toiminnastaan Suomessa ja työsuhteen ajalta 1.3.2012-28.2.2015 häneen sovelletaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

X haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että sen palveluksessa työskennelleeseen A:han ei sovelleta Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä ajalla 1.3.2012 – 28.2.2015.

X viittasi valituksessaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiin N:ot 883/2004 ja 987/2009 sekä Euroopan komission laatimaan käytännön oppaaseen Euroopan unionissa, Euroopan talousalueella ja Sveitsissä sovellettavasta lainsäädännöstä. X katsoi, että käytännön oppaan mukaan selvä lähtökohta kansainvälisten kuljetustyöntekijöiden osalta arvioitaessa toiminnan huomattavaa osaa on työaika.

X vetosi siihen, että Eläketurvakeskus on hyväksynyt X:n toimittaman vuotta 2014 koskevan selvityksen osoittavan, että A:n Suomessa tekemä ajotyö hänen kokonaistyöskentelystään on ollut kilometreinä mitattuna 17 prosenttia, työpäivien määrässä mitattuna 20 prosenttia ja työaikana mitattuna 14 prosenttia. Eläketurvakeskus on X:n mukaan kuitenkin sivuuttanut sanotut seikat ja katsonut, että asiassa tulee ottaa huomioon myös lastaukseen ja purkamiseen käytetty aika sekä Suomen ja Ruotsin välillä kulkevilla aluksilla vietetty aika.

X katsoi, että olennaiseksi seikaksi asiassa on noussut se, että sen toimittamat tiedot ovat koskeneet ainoastaan vuotta 2014. Asiassa on X:n käsityksen mukaan kuitenkin kiistatonta, että A on koko nyt kyseessä olevan työsuhteensa aikana tehnyt samaa työtä. Mikään seikka ei viittaa siihen, että työjärjestelyt olisivat muuttuneet, tai että ne edes olisivat voineet merkittävästi muuttua työssä, jossa on ollut koko ajan kysymys täysperävaunujen kuljettamisesta Tanskasta Suomeen ja takaisin Tanskaan. Myös asiassa toimitetusta X:n asiakkaan lausunnosta ilmenee työvuorojen keskimääräinen rakenne. Kyse on asiakkaasta, jonka kuljetuksia A on koko työsuhteensa aikana hoitanut. Lisäksi X ilmoitti toimittaneensa A:n vuoden 2013 palkkalaskelmat, joista ilmenee, että ajettujen kilometrien määrä on samankaltainen kuin vuonna 2014. A:n työskentelyn kokonaistilannetta ei voida siten pitää epäselvänä siitä huolimatta, ettei X ollut löytänyt A:n vuosien 2012 ja 2013 ajoraportteja.

X totesi nyttemmin löytäneensä arkistoistaan A:n ajoraportit vuoden 2012 maaliskuun ja kesäkuun väliseltä ajalta. Raporttien perusteella Suomessa ajetut kilometrit ovat olleet 5.345 kilometriä ja Suomen ulkopuolella on ajettu 19.416 kilometriä. Suomessa käytetty työaika on ollut neljän kuukauden aikana 112,75 tuntia ja Suomessa tehtyjä työtunteja on ollut 17. Sanotut seikat osoittavat, että myös kyseisenä aikana työaika ja ajokilometrit ovat jääneet alle 25 prosentin.

Siltä osin kuin ratkaisua on perusteltu sillä, että valittaja (tarkoittanee A) on matkustanut Suomen ja Ruotsin välillä liputetuilla aluksilla ja katsottu, että tämä aika tulisi rinnastaa osin työaikaan, X katsoi näkemyksen olevan virheellinen. X viittasi tältä osin tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisesta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 3821/85 ja (EY) N:o 2135/98 muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3820/85 kumoamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 561/2006. Kyseisen asetuksen mukaan kun kuljettaja seuraa lautalla kuljetettavaa ajoneuvoa ja pitää säännöllisen vuorokautisen lepoajan, kyseinen lepoaika voidaan keskeyttää korkeintaan kaksi kertaa muun toiminnan vuoksi, joka saa kestää yhteensä enintään yhden tunnin. Edelleen kyseisen asetuksen mukaan tällaisena säännöllisenä vuorokautisena lepoaikana kuljettajalla on oltava käytettävissään vuode tai makuusija. X katsoi, että mainitusta asetuksesta ilmenevällä tavalla ulkomaankuljetuksissa on tavanomaista, että laivalla vietetty aika on lepoaikaa eli vapaa-aikaa. Näin oli ollut myös A:n kohdalla. Lepoajalle ei voida antaa olennaista merkitystä arvioitaessa, missä huomattava osa toiminnasta on harjoitettu. Lisäksi A:n käyttämistä laivanvarustamoyhtiöiden aluksista kaikki eivät ole olleet Suomeen liputettuja.

X katsoi, ettei asiassa voida antaa painoarvoa myöskään sille seikalle, että 50 pro-senttia lastauksesta ja purkamisesta oli tapahtunut Suomessa ottaen huomioon, että toiset noin 50 prosenttia kyseisestä toiminnasta oli tapahtunut Tanskassa. X myös totesi, että kyse on vain arviosta.

Siltä osin kuin ratkaisua on perusteltu sillä, että osapuolten on katsottu toimineen asiassa vilpittömin mielin, X kiinnitti huomiota siihen, että A oli tehnyt sen kanssa Tanskan lainsäädännön salliman sopimuksen, jossa hänelle maksettuun bruttopalkkaan olivat sisältyneet eläkemaksut, ja A:n velvollisuutena oli ollut huolehtia verojen ja eläkemaksujen maksamamisesta. Palkkalaskelmista ilmenee, että palkka maksettiin bruttomääräisenä. A ei ollut koskaan vaatinut X:ää huolehtimaan eläkevakuuttamisestaan. Asian selvittelyä koskevista asiakirjoista ilmenee, että Suomen viranomaiset eivät olleet saaneet A:lta juurikaan tietoja ja hänen ilmoituksensa verottajalle olivat olleet epämääräisiä. Asiassa jää myös epäselväksi, miksi A oli vasta 4.12.2012 hakenut A1 todistusta siitä, että häneen sovelletaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä jo 1.11.1996 alkaen. Asian kokonaisharkinnassa olisi tullut tarkemmin arvioida sitä, mikä merkitys A:n omalle menettelylle asiassa olisi annettava. X katsoi, että asian arvioinnissa tulisi ottaa huomioon myös asianosaisten sopimus, koska siitä käy ilmi osapuolten mieltäneen, että A:han ei sovelleta Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. X katsoi vielä, että vaikka osapuolet olisivatkin toimineet vilpittömässä mielessä, on tilanne kuitenkin ollut vähintään sekava A1-todistusta myönnettäessä, millä perusteella kynnys jälkikäteiseen uudelleenarviointiin ei tulisi olla erityisen korkea

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Valitus jätettiin tutkimatta siltä osin kuin oli kyse Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta A:han ajalla 1.2. – 28.2.2015.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei muutettu siltä osin kuin oli kyse Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta A:han ajalla 1.3.2012 – 31.1.2015. Valitus siis hylättiin tältä osin.

Vakuutusoikeuden perustelut

1. Kysymyksen asettelu ja tutkinnan rajaus

Asiassa on kyse siitä, oliko yhtiö X:n työntekijänä ajalla 1.3.2012 – 31.1.2015 toiminut, Suomessa asunut A työskennellyt Euroopan Unionin lainsäädännössä tarkoitetulla tavalla ajalla 1.3.2012 – 28.2.2015 Suomessa siten, että häneen on tullut soveltaa Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. X:n asianosaisasema perustuu tähän kysymykseen sidoksissa olevaan velvollisuuteen täyttää Suomen lainsäädännössä edellytetyt työnantajan velvollisuudet. Koska kysymyksen Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta A:han ajalla 1.2. – 28.2.2015 ei voida katsoa vaikuttavan välittömästi X:n oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun, jättää vakuutusoikeus valituksen tältä osin tutkimatta.

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (jäljempänä perusasetus) 13 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö on asuinjäsenvaltionsa lainsäädännön alainen, jos hän harjoittaa huomattavaa osaa toiminnastaan tässä jäsenvaltiossa.

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 987/2009 (jäljempänä täytäntöönpanoasetus) 14 artiklan 5 kohdan mukaan sovellettaessa perusasetuksen 13 artiklan 1 kohtaa ”palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö” tarkoittaa henkilöä, joka saman yrityksen tai työnantajan taikka usean yrityksen tai työnantajan palveluksessa harjoittaa samanaikaisesti tai vuorotellen yhtä tai useampaa erillistä toimintaa kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa.

Täytäntöönpanoasetuksen 14 artiklan 8 kohdan mukaan sovellettaessa perusasetuksen 13 artiklan 1 ja 2 kohtaa ”huomattava osa palkkatyötä tekevän ja itsenäisen ammatinharjoittajan toiminnasta” jossakin jäsenvaltiossa tarkoittaa, että määrällisesti huomattava osa palkkatyötä tekevän tai itsenäisen ammatinharjoittajan kaikesta toiminnasta tapahtuu siellä, vaikka kyseessä ei välttämättä ole suurin osa toiminnasta. Määritettäessä, harjoitetaanko huomattavaa osaa toiminnasta tietyssä jäsenvaltiossa, otetaan huomioon palkkatyön osalta viitteellisinä perusteina työaika ja/tai palkka. Jos edellä mainituista perusteista täyttyy kokonaisarvioinnissa 25:tä prosenttia pienempi osuus, se on osoituksena siitä, että huomattavaa osaa toiminnasta ei harjoiteta kyseisessä jäsenvaltiossa.

Euroopan komissio on joulukuussa 2013 julkaissut yhteisön oikeuden yhdenmukaisen soveltamisen helpottamiseksi teoksen ”Käytännön opas Euroopan unionissa (EU), Euroopan talousalueella (ETA) ja Sveitsissä sovellettavasta lainsäädännöstä” (jäljempänä käytännön opas). Vakuutusoikeus toteaa, että kyseinen tulkintaohje ei ole vakuutusoikeutta sitova, mutta sen sisältö otetaan soveltuvilta osin asiassa huomioon perusasetuksen ja täytäntöönpanoasetuksen soveltamiskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi.

Käytännön oppaan osan II kohdan 3 mukaan ”huomattava osa toiminnasta”, jota harjoitetaan yhdessä jäsenvaltiossa, tarkoittaa, että työntekijä tekee määrällisesti huomattavan osan kaikesta toiminnastaan siellä, vaikka kyseessä ei välttämättä ole suurin osa toiminnasta. Sitä määritettäessä, harjoitetaanko huomattavaa osaa toiminnasta tietyssä jäsenvaltiossa, on otettava huomioon ohjeellisina perusteina työaika ja/tai palkka. Jos kokonaisarvioinnissa käy ilmi, että vähintään 25 prosenttia henkilön työajasta täyttyy asuinjäsenvaltiossa ja/tai vähintään 25 prosenttia henkilön ansiotuloista ansaitaan asuinjäsenvaltiossa, se on osoitus siitä, että työntekijä harjoittaa huomattavaa osaa toiminnastaan kyseisessä jäsenvaltiossa. Vaikka työaika ja/tai palkka on otettava huomioon arvioinnissa, myös muita perusteita voidaan ottaa huomioon. Niin sanottujen nimettyjen laitosten on otettava huomioon kaikki asiaankuuluvat perusteet ja arvioitava henkilön tilanne kokonaisuudessaan ennen kuin päätös sovellettavasta lainsäädännöstä tehdään. Määritettäessä, minkä jäsenvaltion lainsäädäntöä sovelletaan, edellä mainittujen perusteiden lisäksi on otettava huomioon tilanne, jonka arvioidaan vallitsevan seuraavien 12 kuukauden aikana. Myös aiempaa toimintaa voi pitää luotettavan tulevan toiminnan mittarina ja jos päätöstä ei voida tehdä suunniteltujen työaikajärjestelyjen tai työvuorolistojen perusteella, on järkevää tarkastella edellisten 12 kuukauden tilannetta ja käyttää sitä arvioitaessa toiminnan huomattavaa osaa.

Käytännön oppaan osan II kohdan 4 mukaan, kun arvioidaan ”huomattavaa osaa toiminnasta” kansainvälisten kuljetustyöntekijöiden osalta, sopivin päätöksentekoperuste on työaika. Toiminnan jakautuminen kahden tai useamman jäsenvaltion välillä ei kuitenkaan ole kuljetustyöntekijöiden osalta välttämättä aina niin suoraviivaista kuin tavanomaisissa valtioiden rajat ylittävissä työsuhteissa. Työjärjestelyjen tarkempi tutkiminen voi olla tarpeen sovellettavan lainsäädännön määrittämiseksi silloin, kun asuinjäsenvaltiossa tehtävien työtuntien määrää on vaikea arvioida. Henkilön, joka hakee päätöstä sovellettavasta lainsäädännöstä, tulisi eritellä toimintaansa (esimerkiksi työvuorolistojen, ajopäiväkirjojen tai muiden tietojen avulla) asuinjäsenvaltiossa työskennellyn ajan ja muissa jäsenvaltioissa työskennellyn ajan suhteen.

Lisäksi käytännön oppaan saman kohdan mukaan jos tietoja asuinjäsenvaltiossa tehdyistä työtunneista ei ole saatavilla tai jos kokonaistilanteen perusteella ei ole selvää, harjoitetaanko huomattavaa osaa toiminnasta asuinjäsenvaltiossa, voidaan käyttää muuta tapaa kuin työtunteja sen määrittämiseksi, harjoitetaanko huomattavaa osaa toiminnasta asuinjäsenvaltiossa vai ei. Tältä osin suositellaan, että toiminta jaetaan eri osiin tai tapahtumiin, ja asuinvaltiossa harjoitettavan toiminnan laajuus arvioidaan siellä tehtyjen osien tai tapahtumien määrän perusteella prosenttiosuutena tietyn ajanjakson tapahtumien kokonaismäärästä (kohdan 3 mukaisesti arvioinnin tulee perustua työaikajärjestelyihin 12 kuukauden ajanjaksolla siinä määrin kuin mahdollista). Maantiekuljetusten osalta tulee keskittyä rahdin lastaamiseen ja purkamiseen sekä maihin, joissa ne tapahtuvat.

Edelleen käytännön oppaan saman kohdan mukaan koska tällä alalla sovelletaan hyvin monenlaisia työjärjestelyjä, olisi mahdotonta esittää kaikkiin tilanteisiin sopivaa ratkaisua. Kun arvioidaan huomattavaa osaa toiminnasta, asetusten nojalla on arvioitava etenkin työaikaa ja palkkaa. Asetusten mukaan näitä on kuitenkin käytettävä vain ohjeellisina henkilön tilanteen kokonaisarviointiin nähden. Sovellettavan lainsäädännön määrittämisestä vastaavat nimetyt laitokset voivat käyttää myös muita kuin asetuksissa ja tässä oppaassa esiteltyjä tapoja, jos ne pitävät niitä sopivampina tiettyjen, käsiteltävinä olevien tilanteiden arvioinnissa.

3. Aikaisemmat vaiheet ja saatu selvitys

Suomessa asunut ja rekkaa Tanskan, Ruotsin ja Suomen välillä säännönmukaisesti ajanut A oli elokuussa 2012 hakenut Suomesta A1-todistusta vuodesta 1996 alkaen. Eläketurvakeskus on joulukuussa 2012 ja uudelleen tammikuussa 2013 lähettänyt X:lle tiedustelun koskien muun muassa A:n työskentelyn jakautumista eri valtioiden välillä. X:n kirjanpitäjä on Eläketurvakeskukselle antamassaan vastauksessa ilmoittanut muun muassa, että A:n työskentely on jakautunut kutakuinkin tasan kyseisten valtioiden välillä. Eläketurvakeskus on maaliskuussa 2013 pyytänyt kirjanpitäjää varmistamaan, että A on työskennellyt Suomessa yli 25 prosenttia. Kirjanpitäjä on maaliskuussa 2013 antamassaan vastauksessa vahvistanut tämän pitävän paikkansa. A on huhtikuussa 2014 ilmoittanut Eläketurvakeskukselle työskennelleensä vuodesta 1996 alkaen Suomessa yli 50 prosenttia. Eläketurvakeskus on 14.4.2014 antanut A:lle A1-todistuksen, jonka mukaan häneen sovelletaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä ajalla 1.3.2014 – 28.2.2015. Eläketurvakeskus on 14.4.2014 lähettänyt X:lle A1-todistuksen, englanninkielisen selosteen todistuksen sisällöstä ja merkityksestä sekä A:n vakuuttamisvelvollisuudesta, englanninkielisen oppaan vakuuttamisvelvollisuuden sisällöstä ja englanninkielisen valtakirjapohjan Suomen lakisääteisten sosiaalivakuutusten ottamiseksi. Tanskan toimivaltainen laitos on kesäkuussa 2015 lähettänyt Eläketurvakeskukselle Tanskan antamat E101 -todistukset (nykyisin A1-todistus) ajoille 1.1.1996 – 27.9.2002 ja 9.11.2006 – 20.2.2009. A on kuollut 15.9.2015.

Eläketurvakeskus on marraskuussa 2015 pyytänyt Suomen verohallinnolta tietoja A:n verotettavista ansiotuloista verovuosilta 2010 – 2014. Verotodistusten mukaan A:n verotettavat ansiotulot ovat olleet 42.075,86 euroa vuonna 2010, 32.713 euroa vuonna 2011, 35.563 euroa vuonna 2012, 40.413,76 euroa vuonna 2013 ja 40.000 euroa vuonna 2014. Eläketurvakeskus on joulukuussa 2015 lähettänyt X:lle englanninkielisen pyynnön ottaa A:lle työeläkevakuutus ajalle 1.3.2012 – 9.1.2015 sekä selvityspyynnön A:lle mainitulta ajalta maksetuista palkoista. X:n Eläketurvakeskukselle helmikuussa 2016 toimittamista palkkalaskelmista käy ilmi, että A:n Suomessa verotetut ansiotulot vuosilta 2010 – 2014 ovat muodostuneet yksinomaan X:n maksamista palkoista ja vuoden 2015 palkka on ollut 749,12 euroa.

Eläketurvakeskus on helmikuussa 2016 lähettänyt X:lle englanninkielisen ilmoituksen, jossa on todettu mahdollisuudesta pakkovakuuttaa A:n työskentely X:n kustannuksella. Eläketurvakeskus on 11.3.2016 antamallaan päätöksellä pakkovakuuttanut X:n ajalla 1.3.2012 – 9.1.2015 tapahtuneen A:n työskentelyn perusteella. X on vaatinut Eläketurvakeskuksen päätökseen muutosta vedoten siihen, että Suomessa asuvien kuljettajien palkkoihin on sisältynyt eläke ja heidän kanssaan on sovittu, että kuljettajat hoitavat itse eläkemaksunsa ja veronsa Suomeen. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta on 15.2.2017 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen. Muutoksenhakulautakunta on katsonut, että A oli asunut ajalla 1.3.2012 – 31.1.2015 Suomessa ja myös työskennellyt Suomessa tavalla, jonka myötä häneen oli tullut soveltaa Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä ja jonka perusteella Eläketurvakeskus on voinut pakkovakuuttaa X:n.

X on hakenut vakuutusoikeudelta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen poistamista vedoten oheistamaansa asiakkaansa Y:n syyskuussa 2017 antamaan todistukseen koskien työvuorojen järjestämistä yleisesti, aikaa lokakuu – joulukuu 2014 koskeviin palkkatodistuksiin sekä ajoraportteihin, joiden on kerrottu olevan ajalta lokakuu – joulukuu 2014. X on ilmoittanut, että sillä olisi esittää vastaava selvitys koko työsuhteen osalta, mutta katsonut, että jo mainittu selvitys osoittaa poistettavaksi haetun päätöksen perustuneen virheelliseen ja/tai puutteelliseen selvitykseen. Vakuutusoikeus on 25.10.2018 antamallaan päätöksellä poistanut työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan 15.2.2017 antaman päätöksen ja palauttanut asian Eläketurvakeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Eläketurvakeskus on vakuutusoikeuden palautettua asian uudelleen käsiteltäväksi marraskuussa 2018 pyytänyt X:ää toimittamaan A:n työsopimuksen ja selvityksen siitä, mitä työskentelystä oli sovittu, miten työskentely jakaantui eri maiden välillä ja mihin palkkaus perustui. X on vastauksena antamissaan selvityksissä vedonnut asiassa aiemmin esittämäänsä asiakasyrityksensä Y:n todistukseen, jonka lisäksi X on toimittanut A:n ajoraportit vuodelta 2014 ja palkkalaskelmat ajalta tammikuu 2013 – tammikuu 2015. Vakuutusoikeudelle osoitetun valituksen liitteenä on vielä toimitettu ajoraportit ajalta maaliskuu – kesäkuu 2012.

4. Asian oikeudellinen arviointi

4.1 Yleistä

Vakuutusoikeus toteaa ensinnäkin, että sen arvion mukaan on pidettävä selvänä, että tilanteessa, jossa palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa tekevä henkilö ei harjoita kyseistä toimintaa yhdessäkään tallaisessa jäsenvaltiossa vähintään 25 prosenttia johtuen toiminnan jakautumisesta tasaisesti tällaisten jäsenvaltioiden välille, ei täytäntöönpanoasetuksen 14 artiklan 8 kohdan viimeinen virkekin huomioiden ole tarkoitus, että tällaisen henkilön kohdalla hänen asuinvaltionsa sosiaaliturvalainsäädännön soveltaminen olisi poissuljettua jo sillä perusteella, ettei kyseinen 25 prosentin edellytys täyty. Toiminnasta vähintään 25 prosentin harjoittaminen asuinvaltiossa ei siten ole edellytys sille, että palkkatyötä tavallisesti kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa harjoittavaan henkilöön voidaan soveltaa hänen asuinvaltionsa sosiaaliturvalainsäädäntöä. Perusasetuksen sekä sen täytäntöönpanoasetuksen sanamuotojen on katsottava ilmentävän käytännön oppaassakin todetusta esiin tulevaa lähtökohtaa, jonka mukaan kansalliselle lainsoveltajille on jätetty merkittävästi harkintavaltaa arvioitaessa, harjoitetaanko toiminnasta huomattavaa osaa työntekijän asuinvaltiossa. Kynnystä kyseisen kriteerin täyttymiselle ei myöskään voida pitää erityisen korkeana. Oikeusvarmuuden periaate kuitenkin edellyttää, että myös kokonaisharkinnassa käytettävät kriteerit ovat riittävässä määrin yhteismitallisia.

Eläketurvakeskus ja työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta ovat valituksenalaisissa päätöksissään soveltaneet käytännön oppaasta toiminnan huomattavan osan määrittelyä yleisesti ja kansainvälisten kuljetustyöntekijöiden osalta erityisesti niitä koskevien osioiden (osa II kohdat 3 ja 4) lisäksi osan II kohtaa 6 ”Mitä tapahtuu, jos työvuorolistoja tai työaikajärjestelyjä muutetaan?”. Tähän liittyen vakuutusoikeus katsoo jäljempänä perusteluidensa kohdassa 4.3 todettuun viitaten, että A:n työskentelyn on arvioitava olleen olennaisesti samankaltaista koko nyt käsiteltävän ajanjakson ajan. Käytännön oppaan osan II kohta 6 ei siten otsikointinsa ja sisältönsä mukaisesti varsinaisesti koske nyt käsiteltävänä olevaa tilannetta, mutta siitä ilmenevät yleisemmiksi katsottavat periaatteet on otettava arvioinnissa soveltuvilta osin huomioon.

X:lle on vasta Eläketurvakeskuksen valituksenalaisen päätöksen antamisen myötä tullut mahdolliseksi saattaa työnantajavelvollisuuksiaan koskeva A:han sovellettavaa sosiaaliturvalainsäädäntöä koskeva asia riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käytännön ohjeiden osan II kohdan 6 mukaan, jos alkujaan sovellettavan lainsäädännön määrittämiseksi ei ole annettu tahallisesti vääriä tietoja, päätöksen uudelleentarkastelusta aiheutuvat muutokset tulevat voimaan tarkasteluhetkestä lukien. Tältä osin vakuutusoikeus toteaa, että A:han sovellettavaa lainsäädäntöä koskevan ratkaisun oikeellisuuden uudelleentarkastelun mahdollisia vaikutuksia ei voida X:n oikeusturvaa tosiasiallisesti mitätöimättä rajoittaa siten, etteivät ne voisi tulla voimaan jo tällaista uudelleentarkasteluhetkeä edeltäneellä ajalla.

Edellä todetulla perusteella riippumatta siitä, voitaisiinko Eläketurvakeskukselle mahdollisesti katsoa annetun tahallisesti tai muutoin vääriä tietoja ennen kuin A:lle oli annettu A1 todistus Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta, myöskään käytännön ohjeiden edellä mainitussa kohdassa lausuttu tavoite oikeudellisesta pysyvyydestä ei lähtökohtaisesti anna vakuutusoikeudelle aihetta arvioida nyt annetun Eläketurvakeskuksen päätöksen oikeellisuutta toisin kuin jos olisi kyse tilanteesta, jossa A:lle ei olisi jo aiemmin annettu A1 todistusta samalle ajalle, jota nyt annettu valituksenalainen päätös koskee. Kyseiseen oikeudellisen pysyvyyden periaatteeseenkin liittyen vakuutusoikeus kuitenkin katsoo, että se tosiseikka, että A:n kuoleman myötä häntä itseään ei ole enää mahdollista kuulla X:n takautuvasti tekemästä vaatimuksesta muuttaa häneen sovellettua sosiaaliturvalainsäädännön valintaa koskevaa ratkaisua, on otettava huomioon kokonaisharkinnassa.

4.2 Yhtiö Y:n lausunto

Yhtiö Y:n syyskuussa 2017 antamassa lausunnossa on kerrottu, että tavanomaisen aikataulun mukaan, mikäli työviikko oli alkanut maanantaina, A oli tehnyt maanantaina lastaustöitä Kööpenhaminassa noin 12:00 – 18:00 välisen ajan. Tiistaina A oli noin 6:00 lähtenyt ajamaan Kööpenhaminasta Tukholmaan, josta hän oli matkustanut lautalla Suomeen. Keskiviikkona noin 8:00 A oli aloittanut Suomessa purku- ja lastaustyöt sekä tämän jälkeen matkustanut Ruotsiin noin 20:00 lähtevällä lautalla. Torstaina noin 8:00 – 18:00 hän oli ajanut Tukholmasta Kööpenhaminaan. Perjantaina noin 8:00 – 12:00 hän oli tehnyt Kööpenhaminassa purkutöitä. Mikäli työviikko oli alkanut perjantaina, A oli tehnyt perjantaina lastaustöitä Kööpenhaminassa noin 12:00 – 18:00 välisen ajan. Lauantaina ei ollut ollut töitä. Sunnuntaina A oli noin 6:00 lähtenyt ajamaan Kööpenhaminasta Tukholmaan, josta hän oli matkustanut lautalla Suomeen. Maanantaina noin 8:00 hän oli aloittanut Suomessa purku- ja lastaustyöt sekä tämän jälkeen matkustanut Ruotsiin noin 20:00 lähtevällä lautalla. Tiistaina noin 8:00 – 18:00 A oli ajanut Tukholmasta Kööpenhaminaan. Keskiviikkona noin 8:00 – 12:00 hän oli tehnyt Kööpenhaminassa purkutöitä. Mikäli työviikko oli alkanut keskiviikkona, A oli tehnyt keskiviikkona lastaustöitä Kööpenhaminassa noin 12:00 – 18:00 välisen ajan. Torstaina A oli noin 6:00 lähtenyt ajamaan Kööpenhaminasta Tukholmaan, josta hän oli matkustanut lautalla Suomeen. Perjantaina noin 8:00 A oli aloittanut Suomessa purku- ja lastaustyöt ja tämän jälkeen matkustanut Ruotsiin noin 20:00 lähtevällä lautalla. Lauantaina noin 8:00 – 18:00 hän oli ajanut Tukholmasta Kööpenhaminaan. Sunnuntaina ei ollut ollut töitä. Maanantaina noin 8:00 – 12:00 hän oli tehnyt Kööpenhaminassa purkutöitä.

Y:n edellä mainitun lausunnon osalta vakuutusoikeus toteaa, että toisin kuin Eläketurvakeskuksen päätökseen on tältä osin kirjattu X:n sille 2.1.2019 antamassa selvityksessä todettua mukaillen, lausunto ei sisällä mainintaa A:n tavanomaisista saapumisajoista hänen matkustettuaan autolautoilla Suomen ja Ruotsin välillä, vaan ainoastaan tavanomaisen lähtöajan Suomesta. Y:n lausunnon mukaan A olisi viikon kestoisen työvuoronsa aikana tyypillisesti tehnyt kuusi tuntia rahdin lastaustöitä Tanskassa, 10 tuntia ajoa Tanskasta Ruotsiin, 12 tuntia rahdin purkua ja lastausta Suomessa, 10 tuntia ajoa Ruotsista Tanskaan sekä neljä tuntia rahdin purkua Tanskassa. Kyseisen selvityksen mukaan tyypillisessä työvuorossa työskentelyaikaa olisi siten ollut yhteensä 42 tuntia, joista Suomessa 12 tuntia eli noin 29 prosenttia.

4.3 Ajoraportit

Asiassa esitettyjen ajoraporttien tekninen laatu vaihtelee lukukelvottomasta kaikilta osin luettavissa olevaan. Teknisesti hyvälaatuistenkin ajoraporttien luettavuutta heikentää myös käsin tehtyjen merkintöjen osittainen epäselvyys. Lukukelpoisistakaan raporteista ei vakuutusoikeuden arvion mukaan kaikilta osin ilmene, milloin ja missä yksittäinen työsuorite on aloitettu ja lopetettu. Eläketurvakeskus on päätöksensä perusteluissa, eli ottamatta vielä huomioon sittemmin vakuutusoikeudelle toimitettuja aikaa maaliskuu – kesäkuu 2012 koskevia ajoraportteja, todennut laskeneensa A:n Suomessa työskentelyn osuudeksi ajoraporttien perusteella ajokilometreinä mitattuna 17 prosenttia, työpäivinä mitattuna 20 prosenttia ja ajamisaikana mitattuna 14 prosenttia. X on osaltaan hyväksynyt kyseiset määrät paikkansa pitäviksi.

Kysymys siitä, oliko A:n katsottava työskennelleen nyt kyseessä olevalla ajalla perusasetuksessa ja sen täytäntöönpanoasetuksessa tarkoitetulla tavalla Suomessa huomattavan osan toiminnastaan, ei ratkea yksinomaan ja suoraan sillä perusteella, oliko hänen Suomessa työskentelynsä katsottava olleen yli tai alle 25 prosenttia mitattuna ajokilometreissä, ajamiseen käytetyssä ajassa tunteina taikka työpäivinä. Vakuutusoikeus toteaa myös, että ottaen huomioon A:n työtehtävät, joihin oli sisältynyt huomattavassa määrin rahdin lastausta ja purkamista, ei ajokilometrejä tai työskentelyn jakautumista päivissä laskettuna voida pitää erityisen hyvinä mittareina arvioitaessa työskentelymäärän jakautumista eri valtioiden välillä. Ajoraporteista kuitenkin ilmenee, että A:n tavanomainen työaikataulu oli vastannut pääpiirteissään sitä, mitä yhtiö Y on lausunnossaan ilmoittanut, joskin työskentelyn osuus Suomessa vaikuttaa todellisuudessa olleen vähäisempää kuin mitä mainitun lausunnon perusteella olisi pääteltävissä. Ajoraporttien on myös yhdessä muun asiassa saadun selvityksen perusteella katsottava osoittavan asian ratkaisemiseksi riittävän todennäköisellä tavalla, että työskentely oli ollut samankaltaista koko nyt käsiteltävän ajanjakson aikana. Ottaen myös huomioon Eläketurvakeskuksen päätöksessä ajoraporttien osalta lausuttu, jonka näkemyksen X on hyväksynyt arvioitaessa, onko A harjoittanut huomattavaa osaa toiminnastaan Suomessa, vakuutusoikeus katsoo, että kyseinen arvio voidaan esitettyjen ajoraporttien osalta perustaa olettamukseen, että ne näyttävät työskentelyn jääneen mainittujen mittareiden mukaan alle 25 prosenttiin.

4.4 Autolautoilla matkustaminen

Siltä osin kuin on kyse A:n matkustamisesta työssään autolautoilla, vakuutusoikeus toteaa, että A:n työtehtävien pääasiallisena sisältönä on ollut Suomessa ja Tanskassa tapahtuva rahdin purkaminen ja lastaus sekä Ruotsin kautta ensiksi mainittujen valtioiden välillä rekka-autoa ajamalla tapahtuva kyseisen rahdin kuljetus. Tähän nähden A:n ei voida katsoa perusasetuksessa tarkoitetulla tavalla työskennelleen matkustaessaan lautalla Ruotsin ja Suomen väliä tai korkeintaan työskentelyn tällä ajalla on katsottava olleen määrältään niin vähäistä, ettei sillä ole merkitystä arvioitaessa, onko hän harjoittanut huomattavaa osaa toiminnastaan Suomessa. Näin ollen sillä lähinnä sattumanvaraisena pidettävällä seikalla, minkä valtion lipun alla A Ruotsin ja Suomen välillä matkustamiseen kulloinkin käyttämät lautat ovat purjehtineet, ei ole oleellista merkitystä nyt käsiteltävänä olevan kysymyksen kannalta.

4.5 Osapuolten käsitykset

Tosiasiallisen työskentelyn lisäksi kokonaisarviossa voidaan vakuutusoikeuden arvion mukaan huomioida työsuhteen aikaiset osapuolten vakiintuneet käsitykset työntekijään sovellettavasta lainsäädännöstä, sikäli kuin ne ovat saadusta selvityksestä pääteltävissä. Palkanmaksun tapahtuminen bruttomääräisenä, jonka menettelyn A oli ainakin tosiasiallisesti katsottava hyväksyneen, viittaa siihen, että osapuolet olisivat olleet siinä ymmärryksessä, ettei A:n työskentelyyn sovelleta Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. Kyseiselle seikalle ei kuitenkaan voida antaa kokonaisharkinnassa vähäistä merkittävämpää painoarvoa. Lisäksi tähän liittyen on otettava huomioon se, että A oli itse mieltänyt Eläketurvakeskukselle helmikuussa 2014 antamansa ilmoituksen perusteella työskennelleensä Suomessa vuodesta 1996 lukien yli 50 prosenttia.

4.6 Johtopäätökset

Vakuutusoikeus katsoo, että vaikka asiassa saadun selvityksen perusteella A oli työskennellyt Suomessa ajalla 1.3.2012 – 31.1.2015 määrän, jota ei voida pitää vähäisenä suhteutettuna hänen kokonaistyöskentelyaikaansa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, ei hänen tekemistään työtunneista ole saatavilla sellaista tarkkaa ja yksiselitteistä selvitystä, jonka perusteella yksistään voitaisiin perustellusti ratkaista, oliko hän kyseisellä ajalla perusasetuksessa ja sen täytäntöönpanoasetuksessa tarkoitetulla tavalla harjoittanut huomattavaa osaa toiminnastaan Suomessa. Näin ollen harkinnassa on otettava huomioon kaikki asiaankuuluvat perusteet ja arvioitava A:n tilannetta kokonaisuudessaan. Käytännön oppaassa todettuun viitaten vakuutusoikeus katsoo, että kokonaisarviossa erityistä painoarvoa on annettava aikaan, jonka A oli käyttänyt rahdin lastaamiseen ja purkamiseen Suomessa ja Tanskassa. Saadun selvityksen mukaan A:n suorittaessa työtehtäviään Ruotsi oli toiminut ainoastaan läpikulkumaana, ja rahdin purku sekä lastaus olivat tapahtuneet yksinomaan Suomessa ja Tanskassa. Suomessa tapahtuneen osuuden määräksi edellä mainituista toimista voidaan täsmällisen selvityksen puuttuessa arvioida noin 50 prosenttia, joka osoittaisi, että toimintaa oli selvästi harjoitettu Suomessa huomattava osa. Nyt käsillä olevassa tilanteessa, jossa kysymys sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädännöstä on tullut uudelleen käsiteltäväksi vasta työntekijän kuoleman jälkeen, aiemmin tehdyn sovellettavaa lainsäädäntöä koskevan arvion muuttamiselle voidaan myös katsoa olevan perusteltua asettaa jossain määrin korkeampi kynnys verrattuna tilanteeseen, jossa työntekijällä olisi mahdollisuus lausua käsillä olevaa kysymystä koskevasta uudesta selvityksestä ja esitettyjen vaatimusten perusteista. Kokonaisarviossa X:n vaatimuksen hyväksymisen puolesta puhuvana seikkana on otettava huomioon erityisesti se, että saadun selvityksen perusteella vaikuttaisi siltä, että työtunteina mitattuna Suomessa työskentelyaika olisi jäänyt ainakin jossain määrin alle 25 prosentin. Kuten edellä on todettu, yksin tällä perusteella Suomen sosiaaliturvalainsäädännön soveltamista A:han ei kuitenkaan voida poissulkea. Vähäisemmässä määrin valituksen hyväksymistä puoltaisi myös se, että palkanmaksun tapa, jonka A:n oli ainakin tosiasiallisesti katsottava hyväksyneen, viittaa siihen, että A ja hänen työnantajanaan toiminut X olisivat mieltäneet, ettei työsuhteeseen sovelleta Suomen pakottavaa lainsäädäntöä, kuten työnantajan velvollisuutta järjestää A:lle eläketurva Suomessa.

Edellä todetut seikat huomioon ottaen asiaa kokonaisuutena arvioiden vakuutusoikeus katsoo, että Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa työskennelleen A:n on katsottava ajalla 1.3.2012 – 31.1.2015 harjoittaneen perusasetuksessa ja sen täytäntöönpanoasetuksessa tarkoitetulla tavalla huomattavaa osaa toiminnastaan asuinvaltiossaan Suomessa, joten häneen on tullut soveltaa mainittuna aikana Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. Näin ollen valituksenalaista työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei ole asiassa esitetty uusikin selvitys ja X:n vakuutusoikeudelle esittämät seikatkin huomioon ottaen aihetta muuttaa.

Lainkohdat

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:0 883/2004 sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 13 artikla 1 kohta a alakohta
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 987/2009 sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä 14 arikla 5 kohta ja 8 kohta
Laki eläketurvakeskuksesta 2 § 2 mom. 3 kohta
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 § 1 mom.
Hallintolainkäyttölaki 6 § 1 mom.