Osa-aikaeläke – Irtisanomisaika – Työntekovelvollisuus

Asianumero
6589:2013
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
24.9.2015
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Työvelvoitteesta vapautetun työntekijän velvollisuutta tulla työnantajan pyynnöstä työpaikalle ei pidetty sellaisena laissa tarkoitettuna työntekovelvoitteena, jonka perusteella A:n osa-aikaeläkkeen saamisen edellytysten voitaisiin katsoa täyttyvän kuutta viikkoa pidemmältä ajalta työajan vähentymisen alkamisen jälkeen.

Esitiedot

A:lle oli myönnetty osa-aikaeläke 1.9.2009 alkaen. A:n työsopimus oli 17.12.2012 irtisanottu päättymään 30.6.2013. A:lla ei ollut ollut työntekovelvoitetta ajalla 12.1. – 30.6.2013. Hän on ollut kuitenkin pyydettäessä velvollinen tulemaan työpaikalle työnantajan ilmoittamina ajankohtina antamaan selvityksen työtehtävistä, siirtämään työtehtävät ja hoitamaan muut työnantajan velvoittamat työsuhteen päättymiseen liittyvät tehtävät.

Eläkelaitos lakkautti A:n osa-aikaeläkkeen 31.1.2013.

A haki eläkelaitoksen päätökseen muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta ja vaati, että hänelle maksetaan osa-aikaeläkettä koko irtisanomisajalta 30.6.2013 saakka.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta muutti eläkelaitoksen antamaa päätöstä siten, että A:n osa-aikaeläke lakkautettiin 1.3.2013 alkaen ja palautti asian eläkelaitokselle päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten. Muilta osin muutoksenhakulautakunta hylkäsi vaatimukset.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut

Työntekijän eläkelain 22 §:n mukaan osa-aikaeläke lakkautetaan sitä seuraavan kalenterikuukauden alusta, jonka aikana työntekijä ei enää täytä työntekijän eläkelain 16 §:n 4 momentissa mainittuja eläkkeen saamisen edellytyksiä, joista eräs on, ettei työntekijä ole yhtäjaksoisesti työstä poissa kuutta viikkoa pitempää aikaa. Työntekijän eläkelain 16 §:n 6 momentin mukaan työntekijän katsotaan työajan vähentymisestä alkaen kuuden viikon ajan, ei kuitenkaan enää irtisanomisajan jälkeen, täyttävän osa-aikaeläkkeen saamisen edellytykset, kun osa-aikaeläkkeellä olevan työntekijän osa-aikatyötä koskeva työsopimus sanotaan irti.

Saadun selvityksen mukaan A:n työsopimus on 17.12.2012 irtisanottu päättymään 30.6.2013. A ei ole ollut työssä enää 11.1.2013 jälkeen. Työntekijän eläkelain 16 §:n 6 momentin mukaan A:n on katsottava täyttäneen osaeläkkeen saamisen edellytykset irtisanomisajalla kuuden viikon ajan työajan vähentymisestä alkaen eli 23.2.2013 saakka. A:n osa-aikaeläke on lakkautettava sitä seuraavan kalenterikuukauden alusta eli 1.3.2013 alkaen.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että hänelle maksetaan osa-aikaeläkettä koko irtisanomisajalta 30.6.2013 asti.

A perusteli vaatimustaan sillä, että työnantaja ei ole vapauttanut häntä työvelvoitteesta ehdoitta koko irtisanomisajaksi 12.1.2013 lukien. Työnantajan irtisanomista koskevassa ohjeistuksessa on jopa erikseen mainittu, että työntekovelvoitteesta vapautetut työntekijät ovat velvollisia tulemaan työnantajan pyynnöstä työpaikalle. A:n mukaan asian arvioinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että hänen työvelvoitteensa on päätetty yksipuolisesti vastoin hänen ja työnantajan aiempaa sopimusta. Työvelvoitteesta ei ole vapautettu ehdoitta, jonka vuoksi A:lla on säilynyt velvollisuus olla irtisanomisajalla tarvittaessa työnantajan käytettävissä. Tuolloin hänellä on ollut rajallinen mahdollisuus hakeutua muualle töihin. A on oheistanut valitukseensa otteen työnantajalta saamastaan irtisanomista koskevasta ohjeesta.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.

Vakuutusoikeuden perustelut

Vakuutusoikeus hyväksyi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut siltä osin kuin niissä oli lausuttu osa-aikaeläkkeen lakkauttamisen osalta.

Työntekijän eläkelain 16 §:n 6 momentin mukaan, jos osa-aikaeläkkeellä olevan työntekijän osa-aikatyötä koskeva työsopimus sanotaan irti eikä hänellä ole irtisanomisajalla työntekovelvollisuutta tai hänen työaikansa muuten vähenee irtisanomisajalla siten, ettei 4 momentin 1 kohdassa tarkoitettu työaikaedellytys enää täyty, hänen katsotaan työajan vähentymisestä alkaen kuuden viikon ajan, ei kuitenkaan enää irtisanomisajan jälkeen, täyttävän osa-aikaeläkkeen saamisen edellytykset. Asiassa esitetyn irtisanomista koskevan työnantajan ohjeistuksen 1. kohdassa on pyydetty olemaan yhteydessä TE-toimistoon mahdollisimman pian irtisanomisilmoituksen vastaanottamisen jälkeen ja selvittämään menettelytavat työnhaun aloittamiseksi. Ohjeistuksen 2. kohdassa on todettu: ”Työntekovelvoite päättyy työsuhteen päättyessä, ellei toisin erikseen sovita. Jos työntekovelvoite esimiehen ilmoituksella päättyy aikaisemmin, olet kuitenkin pyydettäessä velvollinen tulemaan työpaikalle työnantajan hyvissä ajoin etukäteen ilmoittamina ajankohtina antamaan selvityksen työtehtävistäsi, siirtämään työtehtävät ja hoitamaan muut työnantajan velvoittamat työsuhteen päättymiseen liittyvät asiat”. Vakuutusoikeus katsoo, että yllä mainittua työvelvoitteesta vapautetun työntekijän velvollisuutta tulla työnantajan pyynnöstä työpaikalle ei voida pitää sellaisena laissa tarkoitettuna työntekovelvoitteena, jonka perusteella A:n osa-aikaeläkkeen maksamisen olisi tullut jatkua 28.2.2013 jälkeen.