Työntekijän eläkelaki 107 §

Nimike
Työntekijän eläkelaki
Lyhenne
TyEL
Numero
395/2006
Pykälä
107 §
Voimassa
1.1.2017 - 31.12.2020

107 § (29.1.2016/69)

Työskentelyä sekä yksityisten että julkisten alojen työeläkelakien mukaisilla aloilla

Mom. 1

Jos työntekijä on kuulunut sekä yksityisten alojen työeläkelain että julkisten alojen eläkelain mukaiseen eläketurvaan, työntekijä saa yksityisten alojen työeläkelain ja edellä mainitun julkisten alojen eläkelain mukaisesta eläketurvastaan päätösyhdistelmän. Päätösyhdistelmän antava eläkelaitos (viimeinen eläkelaitos) myös maksaa päätösyhdistelmän mukaiset eläkkeet ja hoitaa eläkkeisiin liittyvät muut eläkelaitoksen tehtävät. Lisäksi viimeinen eläkelaitos ratkaisee ja maksaa 74 §:ssä mainitun palkattoman ajan perusteella karttuneen eläkkeen sekä valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain mukaan karttuneen etuuden.

Mom. 2 

Jos työntekijän työansioita on vakuutettu määrältään eniten kahden viimeisen kalenterivuoden aikana Suomen Pankin eläkesäännön, ortodoksisesta kirkosta annetun lain, Ahvenanmaan maakuntalain tai sellaisen muun eläkesäädöksen perusteella, jota toimeenpantaessa ei noudateta 1 momentissa tarkoitettua viimeisen eläkelaitoksen järjestelyä, yksityisten alojen ratkaiseva eläkelaitos, Keva ja tässä momentissa tarkoitettua eläketurvaa toimeenpaneva eläkelaitos ratkaisevat kukin omalta osaltaan eläkeasian erikseen. (Mu: 11.6.2020/456)