Valtioneuvoston asetus vakuutettujen työansioiden huomioon ottamisesta laskettaessa eräiden eläkelaitosten osuutta Eläketurvakeskuksen kustannuksista (voimassa 1.1.2019 alkaen) 15.11.2018/911

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään Eläketurvakeskuksesta annetun lain (397/2006) 5 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 1263/2016:

1 §

Mom. 1

Laskettaessa eläkelaitoksen osuutta Eläketurvakeskuksen kustannuksista, julkisten alojen eläkelaitoksessa vakuutetuista työansioista otetaan huomioon kolme neljäsosaa ja Merimieseläkekassassa sekä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa vakuutetuista työansioista yhdeksän kymmenesosaa. Mainittujen kustannusosuuksien tarkistamista varten Eläketurvakeskuksen on seurattava tuottamiensa palvelujen kohdistumista Eläketurvakeskuksen kustannuksista vastaavien eläkelaitosten kesken ja tehtävä tarvittaessa sosiaali- ja terveysministeriölle ehdotuksensa, että ministeriö ryhtyisi toimenpiteisiin osuuksien tarkistamiseksi.

2 §

Mom. 1

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019.

Mom. 2

Asetusta sovelletaan ensimmäisen kerran laskettaessa eläkelaitoksen osuutta Eläketurvakeskuksen kustannuksista vuodelle 2019.

Mom. 3

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Mom. 4

Tällä asetuksella kumotaan valtioneuvoston asetus vakuutettujen työansioiden huomioon ottamisesta laskettaessa eräiden eläkelaitosten osuutta Eläketurvakeskuksen kustannuksista (802/2009).

Voit linkata dokumentin tähän kohtaan kopioimalla osoitteen selaimen osoitepalkista tai tästä: http://www.saadospalvelu.fi/fi/linkit/lainsaadanto/20180911/%3Asection/20190626