Sisällysluettelo

Laki Eläkevakuutusosakeyhtiö Kansan vakuutuskantaa vastaanottaneiden eläkelaitosten saamisten kuolettamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Sen estämättä, mitä muussa laissa säädetään, Eläkevakuutusosakeyhtiö Kansan (Eläke-Kansa) vakuutuskantaa vastaanottaneiden eläkelaitosten 31 päivänä joulukuuta 2004 jäljellä olevaa kannansiirtosaamista vastaava määrä hyvitetään näille eläkelaitoksille vuodelta 2005 tehtävässä työntekijäin eläkelain (395/1961) 12 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisten kustannusten selvityksessä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetuista kustannuksista vastaavat työntekijäin eläkelain, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain (134/1962) sekä taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin eläkelain (662/1985) mukaista toimintaa harjoittavat eläkelaitokset sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (83/1997) 1 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa suhteessa.

Eläke-Kansan erityinen selvityspesä suorittaa selvityspesän omaisuuden realisoinnista vuoden 2004 jälkeiseltä ajalta saatavat varat Eläketurvakeskukselle, joka hyvittää ne 2 momentissa tarkoitetuille eläkelaitoksille kunakin vuonna tehtävässä työntekijäin eläkelain 12 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisten kustannusten selvityksessä.

Tästä laista aiheutuvat kustannukset ja tuotot otetaan huomioon sosiaali- ja terveysministeriön antamissa työntekijäin eläkelain 12 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetuissa perusteissa.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Tällä lailla kumotaan sosiaali- ja terveysministeriön päätös työntekijäin eläkelain 12 §:n 4 momentissa tarkoitetuista perusteista (1116/1996).

HE 39/2004, StVM 11/2004, EV 86/2004