Työntekijän eläkelaki 182 §

182 §

Työttömyysvakuutusrahaston maksu
Mom. 1

Työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) tarkoitettu työttömyysvakuutusrahasto maksaa Eläketurvakeskukselle maksun, jolla katetaan työttömyys- ja koulutusajan huomioon ottamisesta aiheutuvaa vastuuta ja kuluja:

1) tässä laissa tarkoitetuille työntekijäin eläkevakuutusta hoitaville eläkelaitoksille;

2) merimieseläkelaissa tarkoitetulle merimieseläkekassalle;

3) kunnallisessa eläkelaissa tarkoitetulle kunnalliselle eläkelaitokselle;

4) evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain ja evankelis-luterilaisen kirkon perhe-eläkelain mukaista eläketurvaa hoitavalle kirkon keskusrahastolle;(Mu:14.8.2009/634)

5) Kansaneläkelaitokselle siltä osin kuin se hoitaa Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 13 §:ssä tarkoitettua eläketurvaa;

6) Suomen Pankista annetun lain 11 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla annetun eläkesäännön mukaista eläketurvaa hoitavalle eläkelaitokselle; ja

7) ortodoksisesta kirkkokunnasta annettuun lakiin perustuvan eläkesäännön mukaista eläketurvaa hoitavalle kirkkokunnan keskusrahastolle.

Mom. 2

Työttömyysvakuutusrahaston maksu määrätään siten, että se arvion mukaan vastaa määrää, joka saataisiin, jos 1 momentissa luetelluissa eläkelaitoksissa vakuutettujen palkansaajien 74 §:n 3 momentin 2–6 kohdassa tarkoitettujen etuuksien perusteena olevista työ- ja ansiotuloista suoritettaisiin tämän lain mukaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaava maksu. Keskimääräisessä vakuutusmaksussa ei tällöin oteta huomioon 53 vuotta täyttäneiden työntekijöiden korotettua maksua.

(22.12.2006/1274)
Mom. 3

Työttömyysvakuutusrahaston tulee maksaa maksu Eläketurvakeskukselle vuosittain vastuunjakoperusteissa asetetussa määräajassa. Eläketurvakeskus hyvittää maksuna saamansa varat 1 momentissa mainituille eläkelaitoksille eläkelaitoksessa vakuutettujen työansioiden suhteessa siten, että jaetuista varoista ennen hyvitystä vähennetään 1 momentissa mainittujen eläkelaitosten vastuulla oleva Eläketurvakeskuksen kustannusosuus. Tarkemmat määräykset maksun hyvittämisestä sisältyvät 183 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin vastuunjakoperusteisiin.

(30.11.2007/1112)
Mom. 4

Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä vahvistetaan Eläketurvakeskuksen esityksestä 2 momentissa tarkoitettu työttömyysvakuutusrahaston maksu. Sosiaali- ja terveysministeriö voi myös vahvistaa työttömyysvakuutusrahastolle ennakkomaksun Eläketurvakeskuksen ja työttömyysvakuutusrahaston yhteisestä esityksestä.